Yleiskaavat
Yleiskaavat kuva
Yleiskaavat
Yleiskaavat
Yleiskaavat
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 36 §:n mukaan kunnan tehtävänä on laatia yleiskaavat ja pitää ne ajan tasalla. Lieksan kaupungin elinvoimapalveluiden maankäyttö laati yleiskaavoja, jotka ohjaavat yleispiirteisesti yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asuin-, palvelu-, työpaikka- ja virkistysalueiden sijoittumista kunnan alueella.
Yleiskaavoissa esitetään tavoitellun yhdyskuntakehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen, rakentamisen ja muun maankäytön suunnittelun perustaksi. Yleiskaava voi kattaa koko kunnan alueen tai vain osan siitä, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Yleiskaavan tarkkuus voi vaihdella yleispiirteisestä strategisesta suunnittelusta hyvinkin yksityiskohtaiseen ohjaukseen. Kahden tai useamman kunnan on myös mahdollista laatia yhteinen yleiskaava. Yleiskaava toimii aina ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi.
Voimassa olevat yleis- ja osayleiskaavat
Lieksan keskustaajaman osayleiskaava
Lieksa-Ruunaa strateginen yleiskaava 2040+
Lieksa-Ruunaa strateginen yleiskaava 2040+
Kolin vaaran osayleiskaava
Koli-Ahmovaara osayleiskaava 2040+
Koli-Ahmovaara osayleiskaava 2040+
Kolin vaikutusalueen strateginen yleiskaava 2040+
Kolin vaikutusalueen strateginen yleiskaava 2040+
Kolin itärinteen rantaosayleiskaava
Kolin itärinteen rantaosayleiskaava
Hattusaaren rantaosayleiskaava
Hattusaaren rantaosayleiskaava
Nurmijärvi-Savijärvi alueen rantaosayleiskaava
Nurmijärvi-Savijärvi alueen rantaosayleiskaavan merkinnät ja määräykset
Pielisen rantaosayleiskaava/Lieksa pohjoinen
Rantaosayleiskaavamerkinnät ja -määräykset
Pielisen rantaosayleiskaava/Lieksa etelä
Rantaosayleiskaava merkinnät ja määräykset
Vuonislahden osayleiskaava