Info

Navigaatiovalikko

Kouluille

Kouluille

 

Pielisen museon ulkoalue on loistava paikka kouluryhmille syventää oppimista! Kolmella pihapiirillä ja myllytörmällä voi oppia menneen ajan ihmisten asumisesta, arjesta ja elinkeinoista. Ulkoalueen ollessa kiinni voi näyttelyhalleissa tutustua muun muassa entisajan talonpoikaiselämään ja esineistöön. Meillä on myös kausittain vaihtuvia näyttelyitä. Meille ovat tervetulleita niin koulu-, päiväkoti kuin erityisryhmät.

Emme veloita pääsymaksua alle 18-vuotiailta. Oppilasryhmän mukana tulevat aikuiset (opettajat, avustajat ja kuski) pääsevät myös veloituksetta museoon. Lieksan kaupungin oppilasryhmiltä (päiväkoti, esikoulu, ala- ja yläkoulu, lukio ja ammattikoulu) emme peri opastusmaksua. Muualta tulevilta kouluilta perimme opastusmaksun 40 euroa tunti.

Pyydämme varaamaan vierailun ulkoalueelle ensisijaisesti kesäkaudelle (15.5–15.9). Jos haluatte tutustua ulkoalueeseen talvikaudella, veloitamme hinnastomme mukaisesti 30 euron avausmaksun. Opastus on 50 euroa.

Kesäkautena museo on auki 10–18, mutta meille on myös mahdollista tulla aikaisemminkin aamulla (klo 8–9), kunhan tämä ilmoitetaan varauksen yhteydessä. Pyydämme myös ilman opastusta tulevia oppilasryhmiä ilmoittamaan tulostaan etukäteen, niin osaamme varautua tuloonne.

Museon kahvio on auki kesäkaudella 11–17. Omia eväitä voi syödä kahviossa tai museon ulkoalueella (ei kuitenkaan rakennusten sisällä). Tästä tulee tiedottaa varauksen yhteydessä.

 

Opastukset

Pielisen museosta voit tilata oppilasryhmälle noin tunnin kestävän ulkomuseoalueen yleisopastuksen. Opastuksella vieraillaan kolmessa eri pihapiirissä ja eri-ikäisissä tuvissa sekä Savotarannassa. Kierroksella selviää muun muassa missä maito-, kala- ja lihatuotteita säilytettiin ennen jääkaappia sekä miten pimeissä tuvissa nähtiin ennen kaasu- ja sähkövalaistuksen keksimistä.

Meiltä voi myös tilata räätälöidyn kierroksen omien kiinnostusten ja oppilaiden ikätason mukaisesti. Kierroksella voi esimerkiksi keskittyä entisajan elinkeinoihin, asumiseen tai metsätyöhän. Meillä on myös kokoelma rekvisiittaesineitä, joita voidaan tarvittaessa ottaa mukaan kierrokselle kosketettavaksi ja ihmeteltäväksi. Opastusvaraukset kannattaa tehdä mahdollisimman varhain, vähintään kaksi viikkoa ennen vierailuajankohtaa.

 

LieksaMyst -mobiilipeli

Koululaisryhmät voivat tutustua museoalueeseen LieksaMyst -mobiilipelin avulla. Ulkoalueella on viisi eri rakennusta, joissa pelaaja voi avustaa pelihahmoa erilaisissa askareissa, vastata pelihahmon kysymyksiin sekä etsiä esineitä. Peli soveltuu parhaiten 5.–9.-luokkalaisille. Mobiilipelin pelaaminen vaatii oman älylaitteen (kuten älypuhelin tai tablettitietokone) ja Internet-yhteyden.

 

Museosuunnistus

Museosuunnistuksessa maatalousosastoon ja sen esineistöön tutustutaan itsenäisemmin esimerkiksi pienissä ryhmissä tai pareittain. Lisäksi tarjolla on valokuvasuunnistusta, jossa etsitään esineitä kuvavihjeiden perusteella.

Museosuunnistus soveltuu pienille ryhmille, joilla on mukanaan riittävä määrä oppilaita avustavia ja valvovia aikuisia henkilöitä.

 

Ohjeita museovierailua varten

 

  • Takit ja reput voi jättää aulan naulakkoon.
  • Museoesineisiin ei saa koskea. Sormista erittyy rasvaa, joka voi vaurioittaa esineitä. Joissain tapauksessa opas voi tuoda esille sellaisia esineitä, joihin saa koskea. Tämä kerrotaan aina erikseen.
  • Sisätiloissa ja museorakennusten sisällä ei saa juosta.
  • Otetaan huomioon muut museokävijät äänenvoimakkuuden ja liikkumisen suhteen.
  • Ulkomuseon rakennusten sisällä ei saa syödä tai juoda, omia eväitä voi syödä kahviossa tai ulkomuseon piha-alueella.
  • Valokuvata saa vapaasti, mutta sisähalleissa ja ulkorakennusten sisällä ei saa käyttää salamaa.
  • Oppaalta tai muilta henkilökunnan jäseniltä saa esittää kysymyksiä.

 

Lisätietoja opastusten sisällöistä tai varauksista voi tiedustella sähköpostitse museo@lieksa.fi