Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Vaikuta jätehuollon kehittämiseen

Vaikuta jätehuollon kehittämiseen

Savo-Pielisen jätelautakunnalla on käsittelyssä kuntien yhteinen jätepoliittinen ohjelma, jossa asetetaan tavoitteet ja toimenpiteet kunnallisen jätehuollon kehittämiselle sekä kiertotalouden edistämiselle. Savo-Pielisen jätelautakunta on 15 kunnan yhteinen jätehuoltoviranomainen ja jätepoliittisessa ohjelmassa linjataan toimialueen jätehuollon kehittämistavoitteet tuleville vuosille.

Jätelautakunta valmisteli uuden jätepoliittisen ohjelman vuoden 2022 aikana yhteistyössä toimialueensa kuntien ja Jätekukko Oy:n kanssa. Ohjelmaa varten selvitettiin myös keskeisten sidosryhmien ja kuntalaisten näkemyksiä jätehuollon kehittämisen suuntaviivoista ja painopisteistä.

Nyt käsittelyssä oleva jätepoliittinen ohjelma toimii jätehuollon kehittämisen suunnannäyttäjänä vuoteen 2030 saakka. Visiona tulevaisuuteen on, että arjen kiertotalous toteutuu alueella ympäristöä kunnioittaen yhteistyön ja asukkaiden tarpeita palvelevan jätehuollon voimalla. Vision saavuttamiseksi ohjelman keskeiset tavoitteet vuoteen 2030 mennessä ovat;

  • Syntyvän jätteen määrä on pienempi kuin vertailuvuonna 2020.
  • Kierrätysaste saavuttaa 65 % tason vuoteen.
  • Jätehuollon asiakastyytyväisyys on korkealla tasolla.
  • Jätehuolto toteutuu hiilineutraalisti.

Tavoitteiden toteuttamiseksi ohjelmaan on määritelty konkreettisia toimenpiteitä toimialueen kunnille, Jätekukko Oy:lle ja jätelautakunnalle. Toimenpiteet on koottu kolmen asiakokonaisuuden alle, jotka ovat;

  • Jätteettömyys ja vastuullinen kuluttaminen
  • Kattava materiaalien kierto ja korkea kierrätysaste
  • Asiakas- ja ympäristölähtöiset jätehuoltopalvelut

 

Ohjelmaluonnos nähtävillä ja kommentoitavana

Jätepoliittisen ohjelman luonnos on kokonaisuudessaan nähtävillä jätelautakunnan verkkosivuilla  www.jatelautakunta.fi/kuulutukset.

Kuntalaisilla on mahdollisuus kommentoida jätepoliittisen ohjelman luonnosta. Mielipiteet on toimitettava 17.3.2023 mennessä jätelautakunnalle sähköpostitse jatelautakunta@kuopio.fi tai kirjeitse Savo-Pielisen jätelautakunta, PL 1097, 70111 Kuopio.

Jätelautakunta käsittelee jätepoliittista ohjelmaa vielä keväällä, jolloin otetaan huomioon kuntalaisten ja sidosryhmien näkemykset sekä kuntien ja muiden tahojen lausunnot. Tämän jälkeen ohjelma lähtee kuntiin hyväksyttäväksi.

Lisätietoja:

Savo-Pielisen jätelautakunnan asiakaspalvelusta p. 017 185 668 ja jatelautakunta@kuopio.fi.