Navigaatiovalikko

Sisältöjulkaisija

angle-left Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ja Lieksan kaupunki Innovation in Politics Awards -kilpailuun

TIEDOTE 1.8.2019

 

PKO ja LIEKSAN KAUPUNKI INNOVATION IN POLITICS AWARDS -KILPAILUUN

 

PKO ja Lieksan kaupunki on hyväksytty ainoina itäsuomalaisina toimijoina demokratiaa ja eurooppalaisia arvoja edistävään Innovation in Politics -kilpailuun. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) ja Lieksan kaupunki osallistuvat Innovation in Politics -kilpailuun vuonna 2018 valmistuneella yhteisellä liikunta- ja hyvinvointihallihankkeellaan. Kaikkiaan kilpailuun arvioidaan tulevan eri puolilta Eurooppaa noin 600 osallistujaa, joista kymmenkunta on Suomesta.

 

Eurooppalaisessa Innovation in Politics Awards -kilpailussa palkitaan innovatiivisia yhteiskunnallisia hankkeita kahdeksassa kategoriassa: elämän laatu, vapaus, hyvinvointi, ekologisuus, sivistys, demokratia, ihmisoikeudet ja yhteisöllisyys. Kilpailun avulla halutaan vahvistaa demokratiaa ja tukea eurooppalaisia arvoja. Palkittujen töiden tulee olla uraauurtavia ja innovatiivisia. Sen lisäksi arvioidaan miten ne vahvistavat yhtenäisyyttä ja luottamusta yhteiskunnassa, osallistavat ihmisiä sekä ovat kestäviä ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia.

Lieksan liikunta- ja hyvinvointihalli on kilpailussa mukana, koska se on esimerkki uudenlaisesta yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöstä. PKO rahoitti hallin rakentamisen ja rakennutti sen Lieksan kaupungin suunnitelmien mukaisesti. Kaupunki on vuokrannut PKO:n rakennuttaman, noin 2 500 m2, hallin 20 vuoden vuokrasopimuksella. Tämän jälkeen halli siirtyy kaupungin omistukseen 200 000 euron kauppahinnalla.

– Lieksan hallihankkeessa kohtasivat alueen ihmisten tarpeet, kaupungin halu parantaa asukkaiden elämän laatua sekä PKO:n halu tukea maakunnan elinvoimaisuutta pitkäjänteisesti, kertovat hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen Lieksasta ja toimitusjohtaja Juha Kivelä PKO:sta.

– Haluamme kilpailuun osallistumisella kannustaa muitakin kuntia ja yrityksiä etsimään hyviä yhteistyömalleja, jotka vahvistavat Pohjois-Karjalaa meille kaikille, Sihvonen ja Kivelä toteavat.

– Kilpailuhakemuksessa olemme korostaneet sekä pitkäaikaista tarvetta hallille, mutta myös sen kestävää toteutustapaa. Rahoitusmalli takaa, että kunta pystyy tarjoamaan palveluita asukkailleen nopeasti, joustavasti ja riskittömästi. Samalla rakentaminen ja ylläpito on toteutettu laadukkaasti ja energiatehokkuutta silmällä pitäen, Sihvonen ja Kivelä jatkavat.

 

Innovation in Politics toimii 14 maassa, kilpailuun projekteja koko Euroopan neuvoston alueelta

 

Innovation in Politics Institute (IPI) on Wienissä perustettu puolueista riippumaton organisaatio, joka toimii 14 Euroopan maassa. Sen toiminta on käynnistetty vuonna 2017 lahjoitusvaroilla. Lahjoittajia ovat muun muassa Kahane Foundation, B&C PrivatStiftung, Wienin kaupunki ja Industrieverein (Federation of Austrian Industies). IPI:n maakohtaiset edustajat ovat politiikan ja viestinnän asiantuntijoita, kuten ajatuspajoja, yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja viestintätoimistoja. Viime vuonna Innovation in Politocs -kilpailuun ilmoitettiin noin 600 hanketta ja projektia koko Euroopan neuvoston alueelta. 2019 Suomi on ensimmäistä kertaa kilpailualueena mukana.

 

Kilpailuun voi tutustua verkkosivuilla: www.innovationinpolitics.eu

 

Lisätietoja:

Arto Sihvonen, hyvinvointijohtaja, Lieksan kaupunki, p. 04010 44101, arto.sihvonen@lieksa.fi

Juha Kivelä, toimitusjohtaja, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, p. 010 762 2026, juha.kivela@sok.fi
 

Lisätietoja kilpailusta:

Alpo Räinä, Mailand Communications, p. 040 567 0212, nea.lehto@mailand.fi