Navigaatiovalikko

LIeksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksa 50 -juhlavuoden neulesuunnittelukilpailu käyntiin syyskuussa

Lieksa 50 -juhlavuoden neulesuunnittelukilpailu käyntiin syyskuussa

Lieksan kaupunki järjestää neulesuunnittelukilpailun, jonka tavoitteena on löytää persoonallisia villasukkia tai -lapasia, jotka kuvaavat Lieksaa paikkakuntana tai lieksalaista identiteettiä. Suunnittelukilpailu alkaa syyskuun alussa ja kestää kaksi kuukautta, lokakuun loppuun saakka.

Lieksa 50 -juhlavuoden koordinaattori Virpi Siivola sanoo, että neulesuunnittelukilpailua on suunniteltu toisten paikkakuntien innoittamana. -Usealla paikkakunnalla on suunniteltu oman alueen perinnekuvioita, tunnettuja maamerkkejä tai brändivärejä käyttäen villasukkia, lapasia tai muita neuleita.

Ehdotus kilpailun järjestämiseen tuli kirjastovirkailija Viivi Kilpeläiseltä. -Ajatus Lieksa 50 -neulekilpailusta heräsi oman neuleharrastukseni kautta, kun sosiaalisen median kanavani täyttyivät kuvista, joissa oli eri kaupunkien nimikkoneuleita, Kilpeläinen kertoo. Kilpeläinen pitää tärkeänä, että kaupungin neulemallia etsitään nimenomaan kaikille avoimen kilpailun ja yleisöäänestyksen kautta, jotta neuleesta tulee lieksalaisten näköinen ja monille mieluinen. -Yleisöäänestyksellä valitaan kolme mallia, joiden ohjeet julkaistaan vapaasti ja maksuttomasti kaikkien käytettäväksi.

Neuletyötä suunnitellessa pyydetään ottamaan huomioon Lieksan kaupungin brändivärit, joita ovat puolukanpunainen, kelonharmaa, messinginruskea, laineensininen, mullanruskea ja kerkänvihreä. Neuletyössä on käytettävä vähintään yhtä yllä mainituista väreistä. Halutessaan työssä voi käyttää myös kaupungin graafisia kuvioita. Brändivärit ja kuvioelementit ovat saatavilla kaupungin graafisessa ohjeistossa, kaupungin verkkosivuilta (www.lieksa.fi/viestintaohje-ja-graafinen-ilme). Työssä käytettävän langan suositellaan sisältävän kotimaista villaa, mutta tämä ei ole välttämätöntä.

Neulesuunnittelun kilpailuaika on 1.9.- 30.10.2023. Kaikki valmiit työt laitetaan esille Lieksan kirjaston näyttelytilaan 1.–30.11. väliseksi ajaksi, jona aikana myös yleisöäänestys on avoinna. Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä ja julkistetaan kirjastonpikkujouluissa 2.12.2023. Kolme eniten ääniä saanutta kilpailutyötä palkitaan Lieksa 50 -aiheisilla palkinnoilla ja palkitut kilpailutyöt jäävät nähtäville Lieksan kirjaston näyttelytilaan tammikuun 2024 loppuun asti. - Äänestää voi sekä kirjastolla, kaupungintalon asiakaspalvelupisteessä ja sähköisellä lomakkeella, kertoo kirjastovirkailija Kilpeläinen.

Tarkemmat kilpailuohjeet ja säännöt on nähtävillä Lieksan kaupungin verkkosivuilla, www.lieksa.fi/osallistu-ja-vaikuta. Ohjeet ovat saatavilla myös Lieksan kirjaston neuvonnasta (Urheilukatu 4) sekä kaupungin asiakaspalvelupisteestä (Pielisentie 3).

 

Kilpailutyöt tarvittavine liitteineen pyydetään lähettämään osoitteeseen:

Lieksan kaupunki, Pielisentie 3, 81700 Lieksa tai tuomaan Lieksan kaupungin asiakaspalvelupisteeseen (avoinna arkisin klo 9–15). Työhön tulee laittaa merkintä ”Lieksa 50 -neulekilpailu.”

 

 

Lisätietoja:

 

Virpi Siivola, Lieksa 50 -juhlavuoden koordinaattori

p. 050 5126 951

virpi.siivola@lieksa.fi

 

Viivi Kilpeläinen, kirjastovirkailija

p. 040 1044 131

viivi.kilpelainen@lieksa.fi