Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Kouluruoka maistuu Lieksan Brahea-kampuksella

Kouluruoka maistuu Lieksan Brahea-kampuksella

Yle teki vertailevan jutun Suomen koulujen oppilaiden kouluruokailuun osallistumisesta, ja Lieksa on tuloksissa selkeästi keskiarvon yläpuolella. Vuoden 2023 kouluterveyskyselyssä selviää, että ruokailun jättää välistä maan laajuisesti lähes 40 % 8.–9.-luokkalaisista, mutta Lieksassa vain noin 18 % jättää koululounaan syömättä yhden tai useamman kerran viikossa.

Lieksan yläkoulun ja Lieksan lukion rehtori Pirjo Rämänen kertoo, että kouluruoalla on tärkeä merkitys oppilaan vireystilaan, jaksamiseen ja opiskeluun. - Yläkoululaisten koulupäivät jatkuvat pitkälle iltapäivään, ja uskon, että kouluruokailuissa käydään myös pitkien päivien takia. Jaksamista tarvitaan, ja meillä kouluruoka on erittäin tärkeä osa päivää, Rämänen toteaa.

Ruokapalvelutyöntekijä Olga Kilpisen mukaan Lieksan kaupungin ruokahuolto on aina seurannut asiakkaiden tyytyväisyyttä heidän valmistamaansa ruokaan. - Tavoitteena on tarjota kaikenikäisille maistuvaa ateriaa, ja palautetta otetaan mielellään vastaan, kommentoi Kilpinen.

Kilpinen kertoo, että ruokaohjeita muokataan jatkuvasti ja uusia tuotteita ja makuja otetaan kokeiluun, mutta vanhat kestosuosikit kulkevat myös mukana. Salaattipöydän valikoimaa on laajennettu, eli useammin lautaselle päätyy lämpimän ruoan lisäksi myös tuoreita kasviksia.

Varsinkin yläkoululaisten kouluruokailuun osallistuminen on lisääntynyt, nimittäin päivittäin kouluruokaa syö 78,2 %, kun vuonna 2021 luku oli 68,6 %. Myös lukion vastauksissa positiivisimmat huomiot liittyvät kouluruokaan, ja sen makuun, riittävyyteen ja järjestelyihin ollaan hyvin tyytyväisiä.

- Yläasteen oppilaiden käytössä on ruokailun yhteydessä mauste- ja kylmäkastikevalikoima, kertoo Kilpinen. - On mukava huomata, että ruoka maistuu, sillä se on paitsi maukasta, myös kehitetty ravitsemussuosituksia noudattaen nuoren tervettä kasvua tukemaan.

 

Linkki Ylen juttuun aiheesta: Iso osa kasi- ja ysiluokkalaisista jättää kouluruoan kokonaan väliin – katso, mitä he syövät oikeasti | Kotimaa | Yle

 

Lisätietoja:

 

Pirjo Rämänen

Lieksan yläkoulun ja lukion rehtori

040 1044 210 / pirjo.ramanen@edu.lieksa.fi

 

Olga Kilpinen

ruokapalvelutyöntekijä

040 1044 256 / olga.kilpinen@lieksa.fi