Lupaprosessi jatkuu poikkeuslupamenettelyn kautta
Metsähallituksen ja Lieksan kaupungin suunnitelmat helpottaa Kolin kansallispuiston pysäköintiongelmaa rakentamalla lisäparkkipaikka Ylä-Kolintien varteen viivästyvät Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen myötä. -Lieksan kaupunki pyrki edesauttamaan haastavaa pysäköintitilannetta tarjoamalla Metsähallitukselle vuokramaata Ylä-Kolintien varresta, taustoittaa lähtöajatusta kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen. -Pysäköintiongelman ratkaisu linjattiin yhdeksi kärkiasiaksi myös Kolin koordinaatioryhmässä, ja keskusteluissa korostui erityisesti asiakkaiden turvallisuusnäkökulma.
Metsähallitukselle myönnetystä toimenpideluvasta valitettiin Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi Lieksan kaupungin rakennustarkastuspäällikön ja kaupunginhallituksen lupajaoston päätökset pysäköintialueen rakentamisesta ja hylkäsi hankkeeseen liittyvän toimenpideluvan. Hallinto-oikeuden tulkinnan mukaan rakennushanketta tulee pitää merkittävänä, ja siten ennen luvan myöntämistä tulee saada poikkeus voimassa olevasta osayleiskaavasta.
Kaupunginjohtaja Määttänen kertoo, että luvitusprosessi lähtee etenemään hallinto-oikeuden linjauksen mukaisesti poikkeuslupamenettelyn kautta. -Mahdollisuuksia on edelleen siihen, että jos lupa saa kevään aikana lainvoiman, rakentaminen voisi alkaa tulevana kesänä, kaupunginjohtaja toivoo.
Lisätietoja:
Jarkko Määttänen, kaupunginjohtaja
jarkko.maattanen@lieksa.fi / p. 040 1044 001