Ulkojäät
Ulkojäät
Ulkojäät
Ulkojäät
Ulkojäät
Urheilupuisto, Heikkilän kenttä ja retkiluistelurata.
Retkiluistelurata
Retkiluistelurata Vuonislahti-Koli
Kaupunki haluaa tarjota sekä kuntalaisille että matkailijoille mahdollisuuden retkiluisteluun Pielisen ja Kolin upeissa maisemissa. Retkiluistelurata kulkee Vuonislahden sataman ja Kolin Merilänrannan välillä. Radan pituus on yhteen suuntaan 7 km ja se soveltuu koko perheen ulkoiluun. Retkiluisteluradan osalta on muistettava, että kyseessä on luonnon jää, joten jäässä saattaa olla epätasaisuuksia. Luistelu alueella tapahtuu omalla vastuulla.
Moottoriajoneuvoilla ajaminen luisteluradalla ei ole sallittu.
Retkiluistelu rata avataan riippuen vuosittaisesta jäätilanteesta ja sitä pidetään auki sään salliessa. Radan kunnosta ja aukiolosta tiedotetaan tällä internetsivulla sekä kaupungin uutisissa: www.lieksa.fi/uutiset.
Vuonislahti-Koli jäätien viereen avattiin retkiluistelurata ensimmäisen kerran helmiukuussa 2017 .
PTV-sisältö
Urheilupuisto
Urheilupuisto sijaitsee Lieksa Areenan ja uimahallin ympäristössä, lähellä Lieksanjokea. Urheilupuistossa on yleisurheilukenttä (kestopäällyste Novotan), kaksi jalkapallokenttää, hiekkakenttä, kolme tenniskenttää (massapäällyste), pieni skeittiparkki ja uimala. Talvella alueella on hiihtolatu ja jääkiekkokaukalo.
Kesällä 2023 yleisurheilukenttä ja keskusnurmi ovat pois käytöstä 29.5.-15.9. urheilukentän remontin vuoksi.
Käyntitiedot
- Käyntiosoitteet
- Urheilukatu 20
- 81700 Lieksa
- Näytä sijainti
PTV-sisältö
Heikkilän kenttä
Heikkilän kenttä on talvella jääurheilukäytössä. Lämpimät pukukopit. Jääkiekkokaukalo ja ulkojää. Kesällä hiekkakenttä.
Käyntitiedot
- Käyntiosoitteet
- Mähköntie 16 A
- 81720 Lieksa
- Näytä sijainti