1997-2008
Vuodet 1997-2008
Kunnostushankkeet 1997–2008
Ulkomuseo sijainti Lieksanjoen alavalla rantamaalla osoittautui 1980- ja 1990 -lukujen mittaan haastavaksi. Maaperän pehmeyden ja vesipitoisuuden vuoksi rakennukset olivat painuneet maan sisään. Niiden puuosat olivat joutuneet alttiiksi kosteudelle ja lahoamiselle.
Vuonna 1997 Museoviraston rakennuskonservaattori Olli Cavén tutki rakennukset perusteellisesti ja laati aluetta sekä rakennuskantaa käsittelevän kunnostamissuunnitelman. Peruskorjausta tehtiin 1998–2000 Euroopan aluekehitysrahaston tuella ja sitä jatkettiin EU-hankkeena vuonna 2002. Korjaustyö saatiin hyvään vauhtiin.
Savotarannan museorakennuksista ja -rakenteista korjattiin noin 75 % ja niiden säilyminen pystyttiin turvaamaan. Savotarannan rakennusten peruskorjausta tuki Metsämiesten Säätiö.
Pielisen museolla on myös eri kylissä sijaitsevia myllyjä, joista osa oli päässyt huonoon kuntoon. Niiden korjaaminen aloitettiin Viensuun tuulimyllystä v. 2008. Sen kunnostusta tuki Pohjois-Karjalan ympäristökeskus.