Koulukuljetus      

Perusopetuksen koulukuljetukset

Maksuttoman koulukuljetuksen antamisesta, avustamisesta ja kustannusten korvaamisesta päättää asianomaisen koulun rehtori/aluerehtori.
 
Jos oppilas otetaan muuhun kuin lähikouluun, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi asetetaan, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista.
 
Lieksassa koulukuljetus järjestetään 1.- 3. luokan perusopetuksen oppilaalle, kun koulumatkan pituus yhteen suuntaan ylittää kolme kilometriä. Koulukuljetus järjestetään 4. - 9. luokan oppilaille, kun koulumatkan pituus yhteen suuntaan ylittää viisi kilometriä. Kuljetus järjestetään myös, mikäli matka muodostuu oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Oppilas on velvollinen kulkemaan omin avuin pysäkille tai kuljetusreitin varrelle osoitettuun paikkaan.

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. Saattoavustus korvataan huoltajalle joukkoliikenteen koulukuljetuksesta perimän maksun suuruisena. Kuljetusavustusta maksetaan vain erillisellä päätöksellä.
 
Arvioitaessa perusopetuksen oppilaan oikeutta maksuttomaan kuljetukseen alle viiden kilometrin matkalla kiinnitetään huomiota oppilaan huoltajan tosiasialliseen esteeseen kuljettaa lasta perusopetukseen.
 
Kuljetus järjestetään lääkärin tai muun asiantuntijan lausuntoon perustuen ja vain siksi ajaksi, jona huoltajalla on tosiasiallinen este kuljettaa lastaan.
 
Huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta koulutuksen järjestäjän osoittamaan kuljetuksen lähtö- ja tulopaikkaan. Oppilas on velvollinen olemaan kuljetusreitin varrella hänelle määrätyssä paikassa ajoaikataulun mukaisena aikana. Huoltajan on ilmoitettava liikennöitsijälle kuljetuksesta poissaolosta ja muista muutoksista kuljetuksiin.

Kuljetuksen aikana oppilaan on noudatettava kuljettajan antamia ohjeita.

Maksuton koulumatka annetaan joukkoliikennematkana (linjaliikenne, ostoliikenne tai muu säännöllinen henkilöliikenne, jonka palvelut ovat yleisesti käytettävissä). Jos joukkoliikenteen käyttö ei ole mahdollinen, järjestetään tilauskuljetus.


Esiopetuksen kuljetukset

Kuljetusetu koskee vain kuljetuksia kotoa tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon. Kodin ja päivähoidon välisissä matkoissa ei siis ole oikeutta maksuttomaan kuljetukseen.
 
Maksuttoman koulukuljetuksen antamisesta, avustamisesta ja kustannusten korvaamisesta päättää asianomaisen koulun aluerehtori.
 
Esiopetuksen oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, kun yhdensuuntainen matka kotoa tai päivähoitopaikasta kouluun on yli kolme kilometriä.
 
Kuljetus järjestetään myös, mikäli matka muodostuu oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi.
 
Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. Saattoavustus korvataan huoltajalle joukkoliikenteen koulukuljetuksesta perimän maksun suuruisena. Kuljetusavustusta maksetaan vain erillisellä päätöksellä.
 
Arvioitaessa esiopetuksen oppilaan oikeutta maksuttomaan kuljetukseen kiinnitetään huomiota oppilaan huoltajan tosiasialliseen esteeseen kuljettaa lasta perusopetukseen.
 
Kuljetus järjestetään lääkärin tai muun asiantuntijan lausuntoon perustuen ja vain siksi ajaksi, jona huoltajalla on tosiasiallinen este kuljettaa lastaan.
 
Huoltaja vastaa esioppilaan kuljettamisesta koulutuksen järjestäjän osoittamaan kuljetuksen lähtö- ja tulopaikkaan. Oppilas on velvollinen olemaan kuljetusreitin varrella hänelle määrätyssä paikassa ajoaikataulun mukaisena aikana. Huoltajan on ilmoitettava liikennöitsijälle kuljetuksesta poissaolosta ja muista muutoksista kuljetuksiin.
 
Kuljetuksen aikana oppilaan on noudatettava kuljettajan antamia ohjeita.
 
Maksuton koulumatka annetaan joukkoliikennematkana (linjaliikenne, ostoliikenne tai muu säännöllinen henkilöliikenne, jonka palvelut ovat yleisesti käytettävissä).
 
Jos joukkoliikenteen käyttö ei ole mahdollinen, järjestetään tilauskuljetus.

 

Vakuutus

Kaupungin ottama vakuutus on voimassa aamulla koulumatkalla, koulupäivän aikana ja välittömästi koulun loppumisen jälkeen kotimatkalla sekä koulun järjestämissä tapahtumissa. Vakuutus korvaa henkilövahingot, ei omaisuus-/esinevahinkoja.

Koulumatka käsittää reitin suorinta tietä kotoa kouluun ja takaisin. Esimerkiksi poikkeaminen koulumatkalta kaverin luo tai kauppaan katkaisee vakuutuksen voimassaolon.

Pyörällä kulkevien oppilaiden tulee käyttää koulumatkoilla pyöräilykypärää.

 

 

 

JUHA RYYNÄNEN

Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen vastuuhenkilö

Pielisentie 9 - 11
81700 Lieksa

p. 04010 44160
juha.ryynanen(at)lieksa.fi