Matkailualan ammattilaisille ensimmäistä kertaa järjestettävä Koli Horizons tarjoaa Suomen matkailuun kytkeytyviä ajankohtaisia alustuksia. Esiintyjinä on sekä kansainvälisiä että kansallisia kärkiosaajia. He puhuvat ja puhututtavat yleisöä muun muassa matkailun kehittämiselle oleellisista investoinneista.
Kolin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Jason Koukku kertoo Kolin matkailualueen markkinoinnista, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa suunnitelmista ja kehitysnäkymistä alueella. Itä-Suomen yliopiston matkailuliiketoiminnan professori Juho Pesonen lähestyy palvelumuotoilua tekoälyn kautta, Lomallo Oy:n tarinasta kertoo toimitusjohtaja Petri Makkonen ja uutta matkailureittiä Italiasta Itä-Suomeen esittelevät Oiva Pohjaranta, Heino Tours OÛ ja Tapio Heino, Heino Tours Finland.
Kansainvälistä näkökulmaa tapahtumaan tuo Duxhill Associates -yhtiön kehitysjohtaja Aksel Bratvedt, joka on työskennellyt aktiivisesti suomalaisten yritysten kanssa sijoituskysymyksissä. ”Bradvedt on erinomaisessa asemassa opastamaan suomalaisia matkakohteita, maanomistajia ja operaattoreita siinä, miten kansainväliset sijoittajat näkevät heidän kehityshankkeensa ja mikä tekee niistä sijoittajille houkuttelevia. Viime vuosina hän on päätoimipaikastaan Lontoosta käsin saanut ensikäden tietoa sijoittajien ja yritysten yhdistämisestä Suomessa", kertoo Lieksan Kehitys Oy LieKen toimitusjohtaja Heikki Rusanen.
Kuinka tavoittaa 40 miljoonaa ulkoilijaa?
Navigointi- ja reitinsuunnittelupalvelu Komootin liiketoiminnan kehitysjohtaja Iris Wermescher kertoo omassa puheenvuorossaan, kuinka Komoot on onnistunut keräämään maailmalta yli 40 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää ja kuinka palvelu on yleistymässä myös Suomessa. ”Perehdymme siihen, keitä nämä Komootin 15 vuoden aikana palvelun käyttäjiksi rekisteröityneet 40 miljoonaa henkilöä ovat, miten palvelu aktivoi ulkoilijoita tutustumaan Suomen tarjontaan entistä tarkemmin ja kuinka suomalaiset matkailutoimijat voivat tavoittaa ennen kaikkea ulkoiluaktiviteeteista kiinnostuneita matkailijoita”, Wermescher sanoo.
Tapahtuman avaa Lieksan kaupunginjohtaja Pirre Seppänen ja tilaisuutta isännöi Invest in Lieksa -projektin investointi- ja rahoituspäällikkö Carl Wideman. Tapahtuman järjestäjänä toimii Lieksan Kehitys Oy LieKe.
Koli Horizons -tapahtuman osallistujat pääsevät kehittämään osaamistaan ja verkostoitumaan samalla, kun he kokevat Kolin luonnon tarjoaman rauhan ja voiman – täydellinen ympäristö uusille ideoille ja näkemyksille matkailun tulevaisuudesta. Koli Horizons ei ole vain tapahtuma, se on elämys, joka jättää jäljen.
Tapahtuma järjestetään Kolilla 13.-14.2.2025. Ilmoittautuminen on avoinna 31.1. saakka.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot tapahtumasta osoitteessa: www.koli.fi/koli-horizons