Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Tulevana kesänä Lieksan katuja koristaa Kolin kansallismaiseman inspiroima ”Mänty ja järvi”-kaupunkiviiri

Tulevana kesänä Lieksan katuja koristaa Kolin kansallismaiseman inspiroima ”Mänty ja järvi”-kaupunkiviiri

Lieksan kaupungin 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettiin kaupunkiviirin suunnittelukilpailu teemalla ”Lieksa – 50 vuotta kaupunkina”. Kilpailuun osallistui yhteensä 100 ehdotusta uudeksi kaupunkiviiriksi. Ehdotuksista esiraati valitsi finaaliin viisi työtä, joista voittaja valittiin yleisöäänestyksellä. Yleisöäänestys kaupunkiviiristä oli avoinna 6. - 26.3.2023 ja kaikkiaan äänestyksessä annettiin 1106 ääntä.

Kilpailun voittaja ratkesi äänestysajan loppumetreillä ja kilpailu kahden ensimmäisen työn välillä oli tiivis koko äänestyksen ajan. Voittajatyö ”Mänty ja järvi” sai yhteensä 375 ääntä ja toiseksi sijoittunut ”Vaskisoittaja ja puolukka” työ keräsi ääniä 363. Kolmanneksi äänestyksessä tuli ”Karhu ja tähti”, jota äänesti 146 henkilöä. Neljänneksi tuli työ ”Missä korpi” (116 ääntä) ja viidenneksi ”Trumpetti ja järvi” (106 ääntä). Yleisöäänestys käytiin ilman suunnittelijoiden nimien julkistamista, toiveena, että äänestäminen kohdistuisi suunniteltuihin töihin suunnittelijoiden sijasta.

Voittajatyön on suunnitellut 10-vuotias, Lieksan alakoulun 3. luokan oppilas Viola Laitila. Toiseksi tulleen työn suunnittelija on Karoliina Ahvenainen ja kolmanneksi tulleen työn suunnitteli Sara Kalilainen. Neljänneksi tuli Jenni Ikosen suunnittelema työ ja viidennen työn suunnittelija oli Olli Rovio.

Kilpailun voittaja Viola Laitila kommentoi menestystään iloisesti yllättyneenä -Tuntuu hyvältä, oli uskomatonta, että voitin. En sitä alkuun oikein uskonut, mutta totta se on. Kiitän kaikkia äänestäjiäni!

Lieksan kaupungin elinvoimajohtaja Susanna Saastamoisen mukaan on hienoa, että voittopalkinto tuli Lieksaan. –Voittaja oli todella hyvin ottanut huomioon kilpailun säännöt, ja hyödyntänyt Lieksan tunnetuinta matkailukohdetta Kolia samoin kuin kaupungin brändivärejä työssään. Lieksa 50 -juhlavuoden koordinaattori Virpi Siivola yhtyy Saastamoisen sanoihin - Viola saa nuorena taiteilijana olla oikeasti ylpeä voitostaan. Finalistityöt olivat kaikki laadukkaita ehdotuksia ja niistä yleisön suosikiksi pääseminen on kyllä mahtava saavutus.

Yleisöäänestyksen voittaja suunnittelija palkitaan 500 euron palkinnolla ja toiseksi sekä kolmanneksi tulleet saavat molemmat 100 euron palkinnot.

Kaupunkiviirin äänestykseen osallistuneiden kesken on 31.3. arvottu Lieksa tuotepalkintoja, joiden voittajiin kaupunki on yhteydessä henkilökohtaisesti. Arvotut tuotepalkinnot olivat: Lieksa-termospullo, pellavaiset Lieksa-käsipyyhkeet, Lieksa-Kupilka ja viisi Lieksa-pipoa. Arvontaan sai osallistua jättämällä yhteystietonsa äänestämisen yhteydessä.

Lieksan kaupunki kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita viirien suunnittelijoita sekä yleisöäänestyksessä äänensä antaneita. Kilpailuun osallistuneista töistä järjestetään kaksi näyttelyä Lieksan kirjastossa kevään aikana.

 

Viirikilpailun yleisöäänestyksen voittaja suunnittelemansa työn Mänty ja järvi -kanssa.

 

 

Lisätietoja:

Virpi Siivola, Lieksa 50 juhlavuoden koordinaattori

p. 050 512 6951 / virpi.siivola@lieksa.fi

 

Susanna Saastamoinen, elinvoimajohtaja

p. 040 1044 009 / susanna.saastamoinen@lieksa.fi

 

Mahdolliset median yhteydentotot voittajaan Lieksan kaupungin juhlavuoden koordinaattorin kautta.

Viola Laitila suunnittelemansa viirin kanssa.