Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Talttatien rakentaminen alkaa kesäkuun alussa Lieksan Kevätniemessä

Talttatien rakentaminen alkaa kesäkuun alussa Lieksan Kevätniemessä

Talttatien rakentaminen Lieksan Kevätniemen alueella alkaa 3.6.2019 pintamaan raivauksilla ja jatkuu maanleikkauksilla sekä uusien vesihuoltorunkoputkien rakentamisella. Kesäkuussa käynnistyvät myös tien eristystyöt, rakennekerrosten rakentaminen ja valaistustyöt. Arvioitu aika tieurakan kestoksi on kolme kuukautta ja tavoitteena on, että tie on käyttökunnossa elokuun lopussa 2019.

 

Vesihuoltotöihin liittyy vedentoimituskatkoksia, jotka kohdentuvat Lieksan kaupungin vesihuoltoliikelaitoksen Honkalahden ja Surpeenvaaran asuinalueille sekä Kevätniemen saha-alueen Rantarivintien alueelle. Vedentoimituskatkoksia kohdentuu myös Niitty-Jamalin vesiosuuskunnalle ja Jamalin-Murtorannan vesiosuuskunnalle. Lieksan kaupungin vesihuoltoliikelaitos ilmoittaa katkosten tarkemman ajankohdan ja keston, kun aikataulut tarkentuvat.

 

Alueelle tehdään liikenteen ohjaussuunnitelma ja alueella liikkuvien on syytä huomioida muuttuvat liikennejärjestelyt sekä rakentamisen aikana alueella kulkeva työmaaliikenne. Liikenne tullaan uudelleenohjaamaan liikennemerkein, joita tulee noudattaa. Huomioitavaa on myös se, että työmaa-alueella liikkuminen ilman lupaa on ulkopuolisilta kielletty.

 

Tien urakoinnista vastaa Oteran Oy ja tien rakennuttajana on Lieksan kaupunki.

 

 

 

Lisätietoja:

 

Ritva Patja, kuntatekniikan päällikkö, Lieksan kaupungin kuntatekniikkaliikelaitos

ritva.patja@lieksa.fi

puh. 040 1044 704

 

Jari Kärkkäinen, vesihuoltopäällikkö, Lieksan kaupungin vesihuoltoliikelaitos

jari.karkkainen@lieksa.fi

puh. 040 1044 850