Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Ruunaan yleissuunnitelma valmistunut

Ruunaan yleissuunnitelma valmistunut

Metsähallituksen uusi toimintatapa mahdollistaa Ruunaan retkeilyalueen kehittymisen

 

Metsähallituksen teettämä Ruunaan retkeilyalueen maankäytön ja luontomatkailun yleissuunnitelma on valmistunut. Suunnitelman tavoitteena oli selvittää retkeilyalueen nykytila ja sen kehittymismahdollisuudet.

Ruunaan retkeilyalueen kävijämäärät ovat sahanneet viimeiset vuodet alempana kuin kymmenen vuotta sitten. Suurimmaksi syyksi siihen, että kävijämäärät eivät ole lähteneet kasvuun, on todettu riittämättömät ja vanhentuneet majoituspalvelut. Niihin taas on johtanut se, että yksityiset yritykset eivät ole itse voineet investoida juuri sellaisiin rakennuksiin, jotka olisivat niille tarpeellisia. Sen sijaan Metsähallitus on ylläpitänyt rajallisin resurssein retkeilyalueella olemassa olevaa rakennuskantaa. Varsinaisen retkeilyalueen ulkopuolella on jo jonkin verran yksityisten yritysten majoitus- ja muita palveluita.

Ruunaan retkeilyalueen kehittäminen lähtee Pohjois-Karjalan maakuntakaavasta, jota ollaan parhaillaan päivittämässä. Retkeilyalue on nykyisessä merkitty nykyisessä kaavassa virkistysalueeksi. - Valitettavasti tämä on rajoittanut rakentamisen vain Neitikoskelle, Metsähallituksen kehityspäällikkö Jere Rauhala sanoo. Uuteen maakuntakaavaan Ruunaalle toivotaan sellaista kaavamerkintää, joka mahdollistaa paremmin alueen kehittämisen.

Samalla Metsähallitus muuttaa käytäntöjään niin, että retkeilyalueille voivat investoida myös yksityiset. - Työpaikat ja aluetalousvaikutukset syntyvät viipymän kautta. Nyt viipymän kasvattamista haittaavat käyttötarkoituksessaan tiensä päähän tulleet rakennukset, Rauhala sanoo.

Ruunaan retkeilyalueen majoitus perustuu 4-6 hengen mökkeihin. -Ulkomailta bussilla tuleva seurue haluaa kuitenkin nykypäivänä majoittua pariskunnittain, ja sama koskee yhä enemmän myös kotimaisia asiakkaita, Rauhala sanoo. Tällöin yli puolet majoituskapasiteetista jää käyttämättä, mutta samaan aikaan sitä ei ole riittävästi.

- Meillä on hyviä kokemuksia Hossasta, jossa retkeilyalue lakkautettiin, kun alueelle perustettiin kansallispuisto. Tällöin paikallisille toimijoilla syntyi investointimahdollisuus, jota he ovat myös käyttäneet rakentamalla uusia, nykyaikaisia majoitustiloja, Rauhala kertoo.

- Ruunaan retkeilyalueella ja sen ympäristössä on maankäytöllisesti hyviä paikkoja, joille on mahdollista rakentaa niin, että retkeilyalueen perusolemus säilyy, Rauhala sanoo.

Uudessa yleissuunnitelmassa Neitikosken alueesta syntyy Ruunaan palvelu- ja aktiviteettikeskus ja rakentaminen keskittyy sinne. - Kattilakoskesta tulee kalastuskeskus ja myös sinne on mahdollisuus rakentaa uutta Natura-alueet huomioiden, Rauhala kertoo.

Lisäksi on tunnistettu kaksi uuden rakentamisen mahdollista aluetta retkeilyalueen ulkopuolelta. - Naarajärven ja Siikajärven alueet sopivat majoitukseen ja erilaisille aktiviteeteille, Rauhala selvittää.

Ruunaan yleissuunnitelmaa on tehty yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa ja heitä osallistaen, kuten Metsähallituksen toimintatapoihin kuuluu. - Yhteiseen työpajaa osallistui runsas joukko viranomaisia myöten, Rauhala iloitsee.

- Tuntui, että kaikki ovat Ruunaan kehittämisen puolella ja meillä on yhteinen vahva tahtotila viedä Ruunaata eteenpäin.

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen pitää tärkeänä Ruunaan alueen kehittämistä. - Uskomme, että sekä Ruunaan että Kolin alueella on mahdollisuus kasvattaa matkailuelinkeinojen merkitystä entisestään ja sitä kautta luoda Lieksaan uusia investointeja ja työpaikkoja. - Metsähallituksen tekemä yleissuunnitelma antaa pohjan alueen jatkokehittämiselle.

Ruunaa on ainoa paikka Euroopassa, jossa voi laskea koskea puuveneellä. Se on myös tärkeä freestylemelonnan keskus ja tunnettu kalastuspaikka. Ruunaalla on hyvät edellytykset kasvaa kansainvälisesti kiinnostavaksi ympärivuotiseksi luontomatkailun huippukohteeksi.

Työ jatkuu niin, että Lieksan kaupunki valmistautuu kaavoitukseen Ruunaan alueella. Samaan aikaan Metsähallitus keskustelee alueen toimijoiden kanssa uusista investointimahdollisuuksista.

 

Lisätiedot:
Kehityspäällikkö Jere Rauhala, Metsähallitus Kiinteistökehitys, jere.rauhala@metsa.fi, 0400 825 983
Kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen, Lieksan kaupunki, jarkko.maattanen@lieksa.fi, 040 104 4001

 

Kuvassa: Metsähallituksen kehityspäällikkö Jere Rauhala ja Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen