Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Puurakennukset vuoden 2020 maakunnallisia rakennuskohteita Pohjois-Karjalassa: Brahea-kampus ja Meteoriitti

Puurakennukset vuoden 2020 maakunnallisia rakennuskohteita Pohjois-Karjalassa: Brahea-kampus ja Meteoriitti

Tiedote 28.5.2021 klo 13

Maakunnan rakennuspalkintotoimikunta on päättänyt palkita kaksi puurakennusta vuoden 2020 maakunnallisena rakennuskohteena: Brahea-koulukampus Lieksassa ja monitoimirakennus Meteoriitti Kontiolahdella.

Tällä kertaa palkittaviksi nousi poikkeuksellisesti kaksi kohdetta. Molemmat olivat muunnelmia samasta teemasta kumpikin oman näkökulmansa mukaisesti. Molemmissa kohteissa merkittävää oli puurakentaminen ja clt-puuelementtien käyttäminen. Clt tarkoittaa ristiinliimatuista laudoista tehtyä puurakennetta, jota voidaan käyttää seininä, pilareina, välipohjina ja muina rakenteita. Elementti voi toimia sekä kantavana rakenteena, lämmöneristeenä että valmiina pintana. Tällöin parhaimmillaan muodostaa teknisesti toimivan, akustisesti hyvän ja kauniin rakenteen.

Brahean kampuksen sydämenä on uuden kouluosan puurakenteinen keskiaula. Aulaa kiertää cltrakenteinen kehärakenne, jossa puu materiaalina pääsee hienosti esille. Suuri osa koulun liikennetiloista jää miellyttävästi rakenteen katveeseen ja luo akustisesti hyvän katkon tilojen välille. Aulan sivuosien tumma väri tuo kontrastin, jota vasten puurakenteet pääsevät oikeuksiinsa.

Meteoriitti on kokeellinen puurakennus. Se kohoaa myyttisenä lohkareena puisen tasanteen päältä. Rakennus toimii mm. työtilana ja vierasmajana. Rakenteena ovat ulko- ja sisäpuolen clt-elementit ja niiden välinen ilmatila. Sisätila muodostuu korkean keskiosan ympärille puisista monimuotoisista tilalokeroista. Näkymät sekä sisätilassa että sieltä ulos ovat jännittäviä ja vaihtelevia.

Palkintolautakunnan mukaan rakennukset erilaisuuksineen kuvastavat hyvin puurakentamisen kehittämisen nykyvaihetta. Brahean kampus on puurakentamisen soveltamista julkiseen rakentamiseen siten että puu on saatu hienosti käyttöön sekä rakenteellisena että sisustuksellisena elementtinä.

Meteoriitti taasen edustaa rohkeata uuden etsintää sekä toiminnallisesti, rakenteellisesti että esteettisesti. Siinä on otettu tietoisia riskejä. Uutta ei kuitenkaan synny, ellei riskejä oteta. Tämä rohkeus ja muu hankkeen näkemyksellisyys ansaitsevat tulla palkituksi.

 

"Jari Muikku, Lieksan Kiinteistöt Oy, Arto Sihvonen, Lieksan kaupunki, Osmo Karttunen, Pohjois-Karjalan arkkitehdit, Reetta-Leena Hiltunen, Lieksan yläkoulun ja lukion rehtori"

Kuvassa: Palkitsemistilaisuudessa Jari Muikku, Lieksan Kiinteistöt Oy, Arto Sihvonen, Lieksan kaupunki, Osmo Karttunen, Pohjois-Karjalan arkkitehdit, Reetta-Leena Hiltunen, Lieksan yläkoulun ja lukion rehtori

 

 

BRAHEA-KAMPUS

Kuhmonkadun koulu, Kuhmonkatu 30, 81700 Lieksa

Tilaaja Lieksan kaupunki Rakennuttaja Lieksan Kiinteistöt Oy

Pää- arkkitehtisuunnittelija Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy

Lvi-suunnittelu Insinööritoimisto Juha Kurkinen

Sähkösuunnittelu Insinööritoimisto Varpiola Oy

Rau-suunnittelu Insinööritoimisto Varpiola Oy

Rakennesuunnittelu Suunnittelu Laukka Oy

Sprinklersuunnittelu Insinööritoimisto Jormakka Oy Rakennuttajakonsultti Protiimi Oy

Sisäilma-asiantuntija Sisäilmatalo Kärki Rakennusurakoitsija Kesälahden Rakennus Oy

Lvi-urakoitsija Are Oy

Sähköurakoitsija Karelian Sähkö Oy

Rau-urakoitsija Fidelix Oy

Sprinkleriurakoitsija Afire Oy

Ääni- ja valotekn.urakoitsija Geomailer Oy

 

METEORIITTI

Työtila ja vierasmaja, Oikopolku 12, 80770 Kontiolahti

Rakennuttaja Ulla-Maaria Koivula

Pääsuunnittelija Ateljé Sotamaa

Rakennesuunnittelu Vahanen Suunnittelupalvelut Oy

Urakoitsijat Joen Kodin Rakentajat ja Lahden Puurakentajat Puuosien toimittaja

Hoisko, CLT Finland Oy

Sähkösuunnittelu Sähköasennus Kuronen Oy

Lvi-suunnitelu Joen Nikkarituote Oy

 

Palkintotoimikunnan muodostavat

Pohjois-Karjalan Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry

Pohjois-Karjalan Arkkitehdit SAFA Joensuun Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry

Pohjois-Karjalan LVI-yhdistys ry Eero Mustonen Joensuun Rakennusmestarit ja –insinöörit AM

Jorma Naumanen Joensuun Rakennusmestarit ja –insinöörit AMK

Mika Keskisalo P-K RIA

Risto Haukka P-K RIA

Osmo Karttunen P-K:n Arkkitehdit SAFA

Arto Liimatta P-K:n Arkkitehdit SAFA

Jouni Tikkanen PoKa-LVI Heikki Räisänen PoKa-LVI

 

Lisätiedot:

Osmo Karttunen, osmo.karttunen@arkkitehditok.fi, 040 5530 353 Arto Liimatta, arto.liimatta@ark-konttori.fi, 0400 195 050