Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Pohjois-Karjalan hyvinvointialue järjestää lasten aluevaalit

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue järjestää lasten aluevaalit

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella järjestetään aluevaalien varsinaisen vaalipäivän alla 17.1.-23.1. lasten aluevaalit. Kuntaliitto, Suomen Nuorkauppakamarit ry ja Porin kaupunki ovat aiemmin kuntavaalien yhteydessä järjestäneet valtakunnalliset Lasten vaalit, joiden esimerkin innoittamana lapset ovat kyselleet mahdollisuutta äänestää myös aluevaaleissa.

 - Koska lasten aluevaaleja tiedusteltiin meiltä niin monelta taholta, päätimme vastata toiveeseen ja tehdä pikajärjestelyillä lapsille oman sähköisen äänestyksen. Se on yksinkertaisesti toteutettu, mutta tärkeintä on tukea lasten demokratiakasvatusta, Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen muutosjohtaja Elina Felin kertoo.

Huomionarvoista Lasten vaaleissa on ollut, että ne ovat olleet puoluepoliittisesti täysin sitoutumattomat. Näin on myös lasten aluevaaleissa. Niissä ehdokkaina on neljä piirroshahmoa, joiden esikuvat ovat tuttuja jo Pohjois-Karjalan savolaisille heittämästä aluevaalihaasteesta. Haastekampanjassa esiintyvät ilmeikkäät karjalanpiirakka, sultsina, kalakukko ja savumuikku.

- Olemme lähettäneet aiheesta postia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen kouluihin, jotta niissä voidaan halutessaan ohjata lapsia äänestämään, Felin kertoo.

Hyvinvointialue sai asian edistämiseen taustatukea ja työpanosta Maakunnalliselta nuorisovaltuustolta.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueeseen kuuluvat Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä ja Tohmajärvi.

Äänestysmahdollisuus leikkimielisine ehdokasesittelyineen avautuu maanantaina 17. tammikuuta siunsote.fi:n verkkosivuilla. Lasten aluevaalien tulos julkistetaan virallista vaalipäivää seuraavalla viikolla.

Keskiviikkona 12. tammikuuta käynnistyvissä aluevaaleissa maan hyvinvointialueille valitaan aluevaltuustot päättämään sosiaali- ja terveyshuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä.

 

Tiedote Siun soten internetsivuilla.