Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksassa koronavirusta on liikenteessä edelleen paljon – kaikilta toivotaan vastuullista toimintaa

Lieksassa koronavirusta on liikenteessä edelleen paljon – kaikilta toivotaan vastuullista toimintaa

 

Koronanäytteiden ottopiste on muuttunut

 

Lieksan kaupungin pandemiavalmiusryhmä kokoontui tilannekuvapalaveriin 21.3.2022 ja totesi Lieksan koronatilanteen heikentyneen viimeisten viikkojen aikana. -Viime viikolla Lieksan terveysasemalla otetuista koronanäytteistä positiivisia oli 63, minkä lisäksi kotitestauksista positiiviseksi todettuja näytteitä lienee myös paljon, infoaa Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen.

 

Valmiusryhmä on huolestuneena seurannut myös kuntalaisten korona- tai flunssaoireisiin reagoimista. Tällä hetkellä koronaoireet ovat yleisesti vähäisiä, ja helposti sekoitettavissa mm. flunssaoireisiin. -Toivomme kaikilta vastuullista käytöstä, ettei edes vähäoireisena tulla työpaikalle tai osallistuta muihin tilaisuuksiin, Määttänen muistuttaa. -Moni tartuntaketju on nyt näyttänyt lähtevän liikkeelle nimenomaan vähäoireisten tulemisesta työ- tai harrastusyhteisöihin.

 

Valmiusryhmä muistuttelee kaikkia huolehtimaan ennestään tutuista suojautumisohjeista, kuten käsien pesusta, kasvomaskien käytöstä sekä turvaväleistä. -Huomioitavaa on, että THL piti viime viikolla kasvomaskisuosituksen ennakkotiedoista poiketen ennallaan, eli valtakunnallisestikin tilanne on vielä heikko, Määttänen kertoo.

 

Lieksassa koronanäytteiden ottopiste on siirtynyt 21.3. uuteen paikkaan. Koronanäytteitä otetaan nyt terveysaseman ensiaputoimipisteen vieressä (ensiavun oven oikealla puolella oleva ovi). Opastus näytteenottopisteelle on terveyskeskuksen pääovelta. Aika näytteenottoon tulee varata puhelimella tai Oma olon kautta. Huomioitavaa on, että näytteenottoon tultaessa autoja ei saa pysäköidä ensiavun eteen.

 

THL on päivittänyt myös ikäihmisten koronaohjeistusta viime viikolla. Valmiusryhmä toivoo edelleen, että omaiset vierailisivat eri yksiköissä täysin terveinä.

 

Lieksan kaupungin pandemiavalmiusryhmä jatkaa säännöllisiä kokoontumisia kahden viikon välein ja seuraava tilannekuvapalaveri on maanantaina 4.4.2022.

 

 

www.siunsote.fi/korona

www.lieksa.fi/ajankohtaista-koronasta

Lieksan kaupungin Facebook-sivu

 

 

 

Lisätietoja:

Jarkko Määttänen, kaupunginjohtaja

p. 040 1044 001