Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan yläkoulussa kiusaamisen vastainen työ tulevan lukuvuoden teemana

Lieksan yläkoulussa kiusaamisen vastainen työ tulevan lukuvuoden teemana

Lieksan yläkoulu toteutti kyselyn kaikille koulun oppilaille koulukiusaamisesta, koska koulussa huolestuttiin keväällä 2021 tehdyn valtakunnallisen kouluterveyskyselyn tuloksista. Kouluterveyskyselyn mukaan Lieksan yläkoulun oppilaiden kokema kiusaaminen oli kasvanut merkittävästi vuoden 2019 tuloksista. Vuonna 2021 koulukiusaamista vähintään kerran viikossa ilmoitti kokeneensa 16,4 % 8. ja 9. luokan oppilaista, kun vuonna 2019 vastaava luku oli 4,6 %.

Kouluterveyskysely toteutetaan joka toinen vuosi yläkoulujen 8. ja 9. luokkalaisille, lukiolaisille, ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville. Lisäksi kyselyssä ovat mukana perusopetuksen 4. ja 5. luokkalaiset sekä heidän vanhempansa. Seuraavan kerran valtakunnallinen Kouluterveyskysely toteutetaan vuonna 2023.

Yläkoulussa haluttiin saada selville myös kevään 2022 tilanne ja kaikkien koulun oppilaiden tulevan kuulluiksi. Kysely toteutettiin 7.-9. luokkien oppilaille kevään viimeisellä kouluviikolla. Kyselyyn vastasi 192 oppilasta, joista 7.luokkalaisia oli 83, 8.luokkalaisia 56 ja 9.luokkalaisia 53.

Tulosten mukaan 9 % (18 oppilasta) kyselyyn vastanneista oppilaista on kokenut kiusaamista kuluneena lukuvuonna, ja 7.luokkalaiset enemmän kuin muut vuosiluokat. 30,7 % kertoo nähneensä kiusaamista, ja 7,8 % on ollut mukana kiusaamistilanteissa jollakin tavalla. -Tehdyn kyselyn perusteella voidaan todeta, että tilanne ylempien luokkien osalta on parempi kuin vuosi sitten, mutta huolestuttavaa on se, että 7.luokalla kiusaamista raportoitiin eniten, tuloksia kommentoi yläkoulun ja lukion rehtori Reetta-Leena Hiltunen.

Kiusaamisesta on kyselyn vastausten perusteella kerrottu opettajille, vanhemmille, ystäville, mutta valitettavan moni on kuitenkin kokenut, ettei kertomisesta ole ollut apua (69 %). Noin puolessa tapauksista kiusaaminen on loppunut, kun siitä on kerrottu. Hieman yli puolet (55 %) oli sitä mieltä, että kiusaamiseen ei puututa tarpeeksi, ja avoimeen kysymykseen siitä, mitä pitäisi tehdä, että kiusaaminen loppuisi tuli paljon vastauksia. Nuorten mielestä kiusaamiseen pitäisi puuttua tiukemmin ja siitä tulisi seurata kovempia rangaistuksia. Kiusaamisen tyyleistä esille nousi huutelua, selän takana puhumista, porukan ulkopuolelle jättämistä, ja tilanteina koulumatkat, välitunnit sekä oppitunnit. Moni vastaajista oli myös sitä mieltä, että jokaisen tulisi miettiä omaa käytöstään enemmän ja ilkeä vitsailu pitäisi myös lopettaa.

Rehtori Hiltunen toivoo, että nuoret kertoisivat kiusaamisesta aina aikuisille. -Sen lisäksi, että kasvatamme nuoria toisten huomioimiseen ja ystävälliseen käytökseen, meidän tulee kiinnittää huomiota siihen, miten me aikuiset reagoimme asioihin. Jokaisen nuoren tulisi kokea, että hänet otetaan vakavasti, ja että aikuisiin voi luottaa. -Jos kiusaamisesta ei kerrota, ei siihen voida myöskään puutua. Meidän tulee siis kiinnittää huomiota myös siihen, miten nuorten luottamus ansaitaan, Hiltunen jatkaa.

Nuorten elämässä mukana olevien tahojen yhteistyötä rehtori pitää myös hyvin tärkeänä. -Kotien, koulun, harrastusten ja vapaa-ajan toimintojen tuki sekä yhteistyö on erittäin tärkeässä roolissa - kiusaamista tapahtuu myös koulun ulkopuolella ja kaikkien tahojen yhteistä panosta tarvitaan tilanteen muuttamiseksi.

Kyselyn tuloksia käsitellään koulun oppilaiden, huoltajien, oppilashuollon ja opetushenkilöstön kanssa heti syyslukukauden alkaessa ja esille nousseisiin asioihin reagoidaan. Uusi kysely toteutetaan keväällä 2023, jolloin nähdään, miten tilanne on vuoden aikana kehittynyt. Yläkoulun tulevan lukuvuoden painopiste on kiusaamisen vastainen työ.

 

Lisätietoja:

Reetta-Leena Hiltunen, yläkoulun ja lukion rehtori

reetta-leena.hiltunen@lieksa.fi / 040 1044 210

Neljä ihmistä pellolla katsovat kaukaisuuteen. Ihmisillä kädet toistensa olkapäillä.