Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan uimahallissa kokeillaan uusia aukioloaikoja

Lieksan uimahallissa kokeillaan uusia aukioloaikoja

Lieksan uimahalli pidetään auki tulevana kesänä Vaskiviikon aikana, 19.-31.7.2021. Vaskiviikon lisäksi uimahallilla kokeillaan uusia aukioloaikoja myös tapaninpäivänä 26.12. sekä uudenvuodenpäivänä 1.1.2022. Kokeilujen aikana seurataan uimahallin kävijämääriä ja aukiolon tarpeellisuutta uimahallin asiakkaiden näkökulmasta.

Uimahalli on perinteisesti ollut kesäisin kiinni kuukauden ajan, jolloin hallissa on tehty vuosittaisia huolto- ja korjaustöitä. Kiinnioloaikana myös uimahallin henkilökunta on pitänyt kesälomansa. Uuden kokeilun myötä huoltotauko aloitetaan aiemmin, jotta halli saadaan avattua uimareille jo heinäkuun puolella.

Mikäli koronaepidemia ja sen aiheuttamat rajoitukset estävät kokeilun tältä vuodelta, siirretään kokeilu vuodelle 2022.

Lieksan kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan maanantaina 18.1.2021.

 

Lisätietoja:

Jarmo Honkanen, liikuntasihteeri

p. 040 1044 113