Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan koulujen perusopetuksen uudet käytännöt lähiopetukseen palatessa

Lieksan koulujen perusopetuksen uudet käytännöt lähiopetukseen palatessa

Lieksan perusopetuksen oppilaat palaavat lähiopetukseen hallituksen linjauksen mukaisesti torstaina 14.5.2020. Lähiopetukseen siirtymisen myötä muuttuvat monet käytännöt koulujen arjessa.

Oleskelua yleisissä tiloissa vältetään kaikissa kouluissa ja noudatetaan ohjeistusta turvaväleistä. Aamuisin oppilaat menevät suoraan luokkiin, eikä koulun käytävillä vietetä aikaa. Myös välitunnit vietetään joko luokissa tai porrastetun aikataulun mukaisesti ulkona oman ryhmän kanssa. Luokkien kalustusta on muutettu niin, että oppilaat istuvat turvavälin päässä toisistaan. Yhteisten välineiden käyttöä vältetään ja mikäli käytetään esimerkiksi yhteiskäytössä olevia tietokoneita tai vaikka saksia, puhdistetaan ne aina käytön jälkeen seuraavaa käyttäjää varten.

Käsien pesuun kiinnitetään erityistä huomiota, kädet pestään heti kouluun tullessa, kotiin lähtiessä sekä lisäksi aina ulkoa sisälle ja uuteen tilaan siirryttäessä sekä ennen ruokailua. Ruokailu kouluilla järjestetään ryhmittäin joko omissa luokissa tai tilojen salliessa koulun ruokalassa, ruuan hakuvuorossa on aina yksi ryhmä kerrallaan. Ruokailun jälkeen astiat palautetaan koulun aulassa oleviin palautuspisteisiin.

Koulupäivien kulku vaihtelee ala- ja yläkoulujen välillä. -Alakoulujen luokanopettajat hoitavat omien luokkiensa opetuksen kaikissa aineissa. Luokanopettaja myös valvoo oman luokkansa välitunnit ja ruokailut, kertoo Keskuskoulun alakoulun ja Jamalin koulun aluerehtori Matti Päiväpuro.

-Kaikille koululaisille yhteisenä asiana on myös huomioitava se, että nyt on oltava entistä tarkempi siinä, ettei kouluun lähdetä sairaana, vaan kotiin jäädään jo lievien oireiden myötä, muistuttaa Rantalan, Vuoniskylien ja Kolin koulujen aluerehtori Timo Vattulainen.

Yläkoulussa opetus toteutetaan ns. kotiluokka-periaatteella niin, että oppilaat ovat mahdollisimman palon samassa luokkatilassa, ja tarvittaessa opettajat vaihtavat paikkaa. Tällä minimoidaan oppilasryhmien väliset kontaktit. Yläkoulun ja lukion rehtori Reetta-Leena Hiltunen kertoo, että joidenkin valinnaisaineiden kohdalla myös oppilaat vaihtavat opetustilaa. -Liikuntatunnit esimerkiksi pyritään pitämään ulkona ja tekstiilityön tunnit pidetään normaalissa käsityön opetustilassa, koska siellä pystytään huomioimaan turvavälit ja yhteiskäytössä olevat työvälineet on mahdollista puhdistaa aina käytön jälkeen. Musiikki- ja kotitaloustunnit puolestaan pidetään kotiluokissa, koska yhteisten soittimien käyttö tai yhteinen ruuanlaitto ei ole mahdollista, Hiltunen taustoittaa yläkoulun järjestelyjä lähiopetuksessa.

Yhteisenä piirteenä kaikille peruskoululaisille tänä keväänä on se, että koulujen yhteisiä kevätjuhlia ei pidetä, vaan kevättodistukset jaetaan omissa luokissa.

 

Ohjeita tarkennetaan tarvittaessa lähiopetuksen alkaessa ja niistä tiedotetaan oppilaita ja huoltajia Wilman kautta.

 

 

Lisätietoja:

 

Matti Päiväpuro, aluerehtori (Keskuskoulun alakoulu ja Jamalin koulu)

p. 040 1044 211

matti.paivapuro@lieksa.fi

 

Timo Vattulainen, aluerehtori (Rantalan, Vuoniskylien ja Kolin koulut)

p. 040 1044 235

timo.vattulainen@lieksa.fi

 

Reetta-Leena Hiltunen, yläkoulun ja lukion rehtori

+358 40 1044 210

reetta-leena.hiltunen@lieksa.fi