Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan keskustan osayleiskaavan ehdotus kaupunginhallituksen käsittelyyn

Lieksan keskustan osayleiskaavan ehdotus kaupunginhallituksen käsittelyyn

Lieksassa keskustaajaman osayleiskaavatyö on edennyt ehdotusvaiheeseen, ja kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina 14.12.2020. -Tavoitteena on asettaa kaavaehdotus nähtäville 17.12 lähtien ja pitää se esillä tammikuun loppupuolelle saakka, taustoittaa kaavasuunnittelun etenemistä Lieksan kaupungin maankäyttöpäällikkö Jukka Haltilahti. Lieksan keskustaajaman oikeusvaikutteista osayleiskaavaa on tehty Sweco Infra Trail Oy:n kanssa.

Osayleiskaavan luonnos oli nähtävillä Lieksan kaupungintalon ilmoitustaululla ja asiakaspalvelupisteessä sekä kaupungin verkkosivuilla, jolloin siihen oli mahdollista ottaa kantaa ja esittää lausuntoja. -Kaavaluonnosvaiheen jälkeen laadimme muun muassa lisäselvityksiä, tarkensimme aluerajauksia ja kävimme ohjaus- ja työryhmissä läpi kaavan sisältötarkennuksia. Tehtyjen tarkennusten jälkeen olemme suunnittelussa siinä vaiheessa, että kaavaehdotus on valmis nähtäville asetettavaksi, Haltilahti jatkaa. Kaupunginvaltuuston käsittelyyn kaava on tarkoitus viedä keväällä 2021.

Lieksan kaupungin elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen on tyytyväinen keskustaajaman osayleiskaavan sisällön kehittymiseen tukien kaupungin strategisten tavoitteiden toteuttamista. -Vaikka keskustaajaman alue on jo pääosin rakentunut, on kaavoituksen yhteydessä pystytty tunnistamaan myös tulevaisuuden kehittämistarpeita ja hakemaan niihin maankäytöllisiä ratkaisuja. Kaavaan on nostettu esiin esimerkiksi uusi tieyhteystarve urheilupuiston läpi Kainuuntielle, samoin kuin mahdollistettu erityyppistä palvelurakentamista keskustaajaman alueelle tuleville vuosikymmenille. -Lisäksi osayleiskaavalla pystymme nyt aiempaa paremmin vastaamaan esimerkiksi rantarakentamisen kysyntään keskustan lähialueella, Saastamoinen kertoo.

Keskustaajaman osayleiskaavan rinnalla laaditaan laajempaa aluetta käsittelevää Lieksa-Ruunaa strategista yleiskaavaa.

 

Lisätietoja:

Jukka Haltilahti, maankäyttöpäällikkö

p. 040 1044 840