Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan kaupunki reagoi palautteeseen uimahallin uusista ikkunoiden teippauksista

Lieksan kaupunki reagoi palautteeseen uimahallin uusista ikkunoiden teippauksista

Lieksan uimahallin ikkunoiden uudet teippaukset ovat herättäneet kysymyksiä ja käyttäjäpalautetta asiakkaiden keskuudessa jo ensimmäisinä päivinä.

Ikkunoiden teippaukseen on päädytty liikuntatoimelle tulleen palautteen myötä. Osa uimahallinkäyttäjistä on kokenut ikkunoiden takana kulkevat ihmiset häiritseviksi, osan kulkijoista on myös kerrottu kuvanneen uimareita luvatta. Samoin palautetta on tullut allastilan kuumuudesta aurinkoisilla keleillä, auringon paistaessa päivän kuumimman ajan ikkunoihin päin. Auringonvalon heijastuminen vedestä on myös koettu häiritseväksi ja lisäksi sen on todettu muodostavan myös turvallisuusriskin uimavalvonnan kannalta; heijastus on aiheuttanut näköestettä altaan pohjaan. Lieksan Kiinteistöt on etsinyt asiaan ratkaisua teippauksen toteuttaneen yrityksen kanssa ja eri vaihtoehtojen pohtimisen jälkeen on päädytty nykyiseen ratkaisuun.

Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen pahoittelee tilannetta. -Teipit on laitettu saadun palautteen perusteella, mutta laajempi käyttäjänäkökulma on jäänyt tässä tilanteessa kartoittamatta ja arvioimatta. Käyttäjien kommenttien perusteella on nähtävissä, että maisema on monille käyttäjille Lieksan uimahallissa hyvin tärkeä asia ja toisaalta ikkunat tuovat myös tilaan paljon valoa. Nyt saadun palautteen pohjalta teippauksia tullaan madaltamaan jo kuluvan viikon aikana. -Tulemme vielä punnitsemaan erilaiset vaihtoehdot tilanteen ratkaisemiseksi, Seppänen kertoo.

Lieksan kaupunki tulee tekemään palautekyselyn teippauksiin liittyen syksyn aikana. Kyselyn julkaisemisesta kaupunki tiedottaa erikseen.

 

Lisätietoja:

Pirre Seppänen, kaupunginjohtaja

pirre.seppanen@lieksa.fi / 040 1044 001

Ikkunoita, joissa teippaukset päällä.