Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan kaupunginhallitus käsittelee Lieksan Kiinteistöt Oy:n lisäpääomittamista

Lieksan kaupunginhallitus käsittelee Lieksan Kiinteistöt Oy:n lisäpääomittamista

Lieksan kaupunki haluaa varmistaa yhtiön toiminnan myös tulevaisuudessa

 

Lieksan kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 2.11.2020 Lieksan Kiinteistöt Oy:n hallituksen esitystä, jossa Lieksan kaupunginvaltuusto päättäisi pääomittaa yhtiötä 800.000 eurolla. Pääomitus parantaisi yhtiön maksuvalmiutta ja vahvistaisi yhtiön omaa pääomaa.

Asian käsittely on tullut välttämättömäksi toimintaympäristössä tapahtuneiden nopeiden muutosten vuoksi. -Yhtiölle tulee aiheutumaan merkittävä vuokratuottojen pienentyminen vuoden 2020 koronapandemian, ja asiakasyrityksille annettavien vuokrahuojennusten vuoksi. Lisäksi vuoden 2021 alku näyttää tällä hetkellä muodostuvan vaikeaksi varsinkin vientiyritysten osalta, ja tällä voi olla vaikutusta yhtiön talouden kehitykseen, taustoittaa asiaa Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen.

Vuokra-asuntojen heikkenevä käyttöaste tulee myös aiheuttamaan tappioita vuokratuottojen pienenemisen takia, eikä tälle kehitykselle ole käännettä nähtävissä. Alueen vuokra-asuntotarjonta yksityisellä sektorilla lisääntyy eikä yhtiö pysty kilpailemaan vuokrilla tai asuntojen laadulla tällä hetkellä.

-Ainoaksi järkeväksi keinoksi tulee todennäköisesti edelleen poistaa käytöstä ja purkaa nykyisiä kiinteistöjä vähiten houkuttelevilta alueilta, Määttänen summaa. Tällä hetkellä tyhjänä olevia ja purkamista odottavia kiinteistöjä on kolme, tasearvoltaan noin 400.000 euroa, joka joudutaan purkamisen yhteydessä alas kirjaamaan. Tämän lisäksi purkukustannukset tulevat olemaan noin 600.000 euroa, josta enimmäisavustus on 90 %.

Kaupunginjohtaja Määttänen toteaa, että Lieksan Kiinteistöt Oy:n oman pääoman nostaminen on tässä tilanteessa välttämätöntä, jotta yhtiön ja sen tiloissa vuokralla olevien yritysten toiminta Lieksassa turvataan. Näissä yrityksissä työskentelee merkittävä määrä lieksalaisia, joiden vaikutus alueen elinvoimaan on huomattava. -Ostovoima ja verotulot ovat puolestaan asioita, joiden merkitystä kaupungille ei voi myöskään pitää vähäisinä.

Lieksan Kiinteistöt Oy on toiminut 31.12.2017 lähtien, kun Lieksan Teollisuuskylä Oy sulautettiin Pieliskodit Oy:öön. Sulautuvan yhtiön omasta pääomasta oli jäljellä 2,84% alkuperäisestä 3.450.000 eurosta, joten sulautumistappiota Lieksan Kiinteistöt Oy:lle aiheutui 3.353.658,77 euroa, ja yhtiön uudeksi osakepääomaksi tuli 2.684.325,02 euroa.

Sulautumisen jälkeen kiinteistöyhtiö on tehnyt vuosittain tappiota. Kahden ensimmäisen toimintavuoden tappiot ovat olleet ennen tilinpäätössiirtoja hieman yli 900.000 euroa. Tappiot ovat aiheutuneet pääosin yrityskiinteistöjen puolella vanhojen vuokrasopimusten huonon tuottavuuden sekä asiakkaiden konkurssien aiheuttamien alaskirjausten myötä.

Lieksan Kiinteistöt Oy on tehostanut ja sopeuttanut toimintojaan, muun muassa henkilökuntaa vähentämällä eläköitymisten kautta. Säästöjä on haettu myös energiankulutuksen tarkkailun kautta sekä parantamalla kiinteistöjen kunnon seurantaa.

Yrityskiinteistöjen osalta yhtiö on tarkistanut vuokratasoa ylöspäin niiden tilojen osalta, joissa vuokrasopimukset sen mahdollistavat. Toimenpiteiden myötä yrityksen kokonaisvelkaantuminen on saatu pysäytettyä ja käännettyä lyhentymiseksi. -Tilanne on toki edelleen haastava, mutta erilaisten tehostamis- ja sopeuttamistoimien avulla yhtiö on pystynyt lyhentämään lainaa parin viime vuoden aikana merkittävästi, mikä on tietysti hyvä merkki tulevaisuutta ajatellen.

Yhtiö jatkaa sopeutus- ja säästötoimiaan yhteistyössä käyttäjien kanssa pyrkien mahdollisimman tehokkaaseen rakenteeseen säilyttäen kuitenkin riittävän palvelu- ja ylläpitotason.

 

Lisätietoja:

Jarkko Määttänen, kaupunginjohtaja

p. 040 1044 001