Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätöstiedote

Lieksan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätöstiedote

Vuonna 2018 panostettiin elinvoimaan ja hyvinvointiin
 

Lieksan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2018 oli 1,69 miljoonaa euroa ylijäämäinen; kaupungin kumulatiivinen ylijäämää kasvoi noin 17,88 miljoonaan euroon. Lieksan kaupungin konsernitilinpäätös vuodelta 2018 puolestaan oli 1,07 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

 

Lieksan kaupungin tilikauden tulos ennen tulonkäsittelyeriä on 2,6 miljoonaa euroa, mikä on 0,35 miljoonaa euroa enemmän kuin muutetussa talousarviossa. Alkuperäiseen talousarvioon verrattuna tulos on 0,9 miljoonaa euroa heikompi. Tuloksesta kirjataan investointivarauksena miljoona euroa koulukampushanketta varten ja poistoeroa tuloutetaan suunnitelman mukaisesti 94,5 tuhatta euroa.

 

Toimintakate vuonna 2018 oli -70,44 miljoonaa euroa, mikä oli 132 tuhatta euroa edellisvuotta parempi ja 422 tuhatta euroa parempi kuin muutetussa talousarviossa.

 

Lieksan kaupungin verotulot jäivät yli kaksi miljoonaa euroa pienemmiksi kuin edellisenä vuonna, myös alkuperäisen talousarvion verotuloarviosta jäätiin selvästi; kunnallisverotuotto jäi 832 tuhatta euroa ja yhteisövero 577 tuhatta euroa pienemmäksi kuin alkuperäinen budjetin tuloarvio. Valtionosuudet putosivat 1,39 miljoonaa euroa vuoteen 2017 verrattuna, talousarvion tuloarviosta jäätiin 0,16 miljoonaa euroa.

 

Lieksan kaupungin lainakanta vuoden 2018 lopussa oli 8,26 miljoonaa euroa, eli 744 euroa asukasta kohti, kun vuotta aiemmin lainakanta asukasta kohti oli 923 euroa. Konsernin lainakanta vuonna 2018 oli 37,40 miljoonaa euroa.

 

 

Työllisyys parani ja strategian mukaiset organisaatiomuutokset saatiin vietyä loppuun

Vuonna 2018 kaupungin ja kaupunkikonsernin toimintaa kehitettiin asetettujen tavoitteiden suuntaisesti ja kaupungin strategian mukaiset, vuonna 2016 aloitetut, organisaatiomuutokset saatiin vietyä loppuun vuoden 2018 alussa. Lieksan kaupungin kuntatekniikka- ja vesihuoltoliikelaitosten perustamisen lisäksi toteutettiin fuusio Lieksan Teollisuuskylä Oy:n ja Pieliskodit Oy:n välillä, jonka seurauksena Lieksan Kiinteistöt Oy aloitti toimintansa. Uusien yksiköiden toiminnan aloittaminen onnistui hyvin. Kaupunkikonsernin toimintaan on onnistuttu rekrytoimaan osaavaa ja tehtäviinsä sitoutunutta henkilökuntaa.

 

Toiminnallisten tavoitteiden toteuttamisessa onnistuttiin hyvin vuonna 2018. Elinvoimapalveluissa se näkyy muun muassa työttömyysprosentin huomattavana alenemisena vuoden aikana, n. 15,9 prosenttiin edellisen vuoden n. 19,7 prosentista.

 

Elinkeinoelämän merkittävimmät investoinnit jatkuivat Kevätniemen alueelle. Tulevan bioterminaalin infrastruktuurin rakentaminen saatiin asfaltointia vaille valmiiksi. Elinvoiman saralla saatiin kehitettyä myös matkailua Kolin ja Ruunaan alueilla.

 

Kaupungin peruspalvelut, kuten varhaiskasvatus ja opetuspalvelut, toimivat hyvin. Lisäksi kaupungin vapaa-aikaharrastusmahdollisuudet ovat erittäin kilpailukykyiset sekä liikunta- että kulttuuritoimessa. Merkittäviä tekijöitä liikuntaharrastusten puolella olivat liikuntakeskus Liehun vuokraaminen Lieksan kaupungin käyttöön Pohjois-Karjalan Osuuskaupalta sekä liikuntapuistojen rakentaminen Keskuspuistoon ja Lieksan satamaan.

 

 

Kaupunki

Konserni

 

2018

2017

2018

2017

Toimintakate, 1000 €

-70 441

-70 573

-68 854

-73 146

Vuosikate, 1000 €

6 025

9 334

7 072

10 883

Vuosikate, € / asukas

543

826

637

963

Tilikauden tulos, 1000 €

2 604

4 622

1 016

4 874

Omavaraisuusaste, %

81,5

79,5

55,2

52,4

Lainakanta, 1000 €

8 255

10 423

37 404

45 460

Lainakanta, €  / asukas

744

923

3 371

4 023

Nettoinvestoinnit, 1000 €

2 173

2 241

6 612

5 783

Investointien tulorahoitus-%

273,2

117,0

104,9

59,3

         

Asukasluku

11 097

11 297

   

 

 

Lisätietoja:

Johanna Tähkiö, hallintojohtaja

johanna.tahkio@lieksa.fi

p. 040 1044 020