Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan kaupungin asiointiliikenne kurvailee jatkossakin tutun Kimppakyyti-nimen alla

Lieksan kaupungin asiointiliikenne kurvailee jatkossakin tutun Kimppakyyti-nimen alla

Lieksan kaupunki järjesti 3.-24.5.2021 avoimen nimikilpailun, jolla haluttiin tutkia, olisiko kyydille olemassa joku toinen, ehkä asiakkaiden mielestä toimivampi nimi. Vastauksia kilpailuun tuli yhteensä 47 kappaletta, joista monessa oli toivottu tutun Kimppakyyti-nimen säilyttämistä.

-Kimppakyyti-nimen säilyttäminen nousi esille jonkin verran myös sosiaalisen median keskusteluissa, joten vastausvaihtoehdot läpi käynyt raati tuli siihen tulokseen, että pyörää turha on uudelleen keksiä, varsinkin kun entistä pidetään toimivana, Lieksan kaupungin elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen kertoo.

-Nimiehdotusten joukossa oli kyllä hyviä ja hauskoja ideoita, kuten Heittobussi, Köröttöjä ja Kimppakyyti Simppa, Saastamoinen jatkaa.

Kilpailuun oli mahdollista osallistua sähköisen internetkyselyn kautta sekä perinteisesti paperilomakkeella kaupungintalon asiakaspalvelupisteessä. Kaikkien nimikilpailuun osallistuneiden kesken arvottiin kolme Lieksa-aiheista tuotepalkintoa, joiden voittajiin on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä.

 

Lisätietoja:

Susanna Saastamoinen, elinvoimajohtaja

p. 040 1044 009

susanna.saastamoinen@lieksa.fi