Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksa irtaantuu Maisema-Karjalan kuntakokeilusta

Lieksa irtaantuu Maisema-Karjalan kuntakokeilusta

Lieksan kaupunki on päättänyt irtaantua valmistelussa olleesta Maisema-Karjalan työllisyyden kuntakokeilusta, jonka oli tarkoitus alkaa vuoden 2021 alusta. Kuntakokeilun valmistelutyön aikana tarkentuneet vastuut ovat osoittautuneet Lieksan kannalta kannattamattomiksi.

Lieksan kaupunki jätti yhdessä Tohmajärven, Kiteen, Ilomantsin, Juuan, Heinäveden ja Rääkkylän kuntien kanssa hakemuksen työllisyyden kuntakokeiluun (Maisema-Karjalan kuntakokeilu), mutta aluetta ei hyväksytty kokeilualueeksi ensimmäisellä hakukierroksella. Täydentävä haku järjestettiin 12.5.-26.6.2020, jossa Maisema-Karjalan kuntakokeilu oli edelleen mukana. Työ- ja elinkeinoministeriöltä (TEM) tuli hyväksymisilmoitus Maisema-Karjalan kuntakokeiluun kuuluville kunnille elokuun loppupuolella.

Lieksan kaupungin elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen kertoo, että yhteinen valmistelutyö kuntien kesken alkoi välittömästi hyväksymisilmoituksen jälkeen, ja kuntakokeiluun liittyvät yksityiskohdat sekä keskinäiset vastuut ovat tarkentuneet merkittävästi valmistelun aikana. Kuntakokeiluun siirtyvien asiakkaiden määrä on Lieksassa 673, ja asiakkaat tulevat säilymään työllisyyden kuntakokeilun asiakkaina koko hankkeen ajan. Tämän lisäksi kuntakokeiluun tulee kohderyhmän mukaisesti uusia asiakkaita eli asiakasmäärä tulee nousemaan alkuperäisestä luvusta hankkeen aikana. -Erittäin suuren asiakasmäärän hoitaminen tavoitteiden mukaisesti vaatii riittävän henkilöresurssoinnin kuntakokeiluun sekä TE-palveluiden että kunnan toimesta.

Työ- ja elinkeinotoimistoilta (TE-toimisto) siirtyy erillisen resurssilaskelman mukaan henkilöresurssia kuntakokeiluun. Valmistelun aikana on tarkentunut, että siirtyvien resurssien määrä kuntiin on koko Maisema-Karjalan kuntakokeilualueelle 8,9 htv. TE-toimiston resurssilaskelman mukaan Lieksan kuntakokeiluun siirtyisi 2,7 htv.

Resurssien tasapuolinen jakaminen maantieteellisesti laajalla kuntakokeilualueella osoittautui haasteelliseksi. -Lieksan osalta se olisi tarkoittanut, että olisimme joutuneet luopumaan noin yhdestä TE-toimiston Lieksaan osoitetusta henkilöresurssista yhteisen kuntakokeilun hyväksi, Saastamoinen toteaa.

Lieksan kaupungin osalta kuntakokeiluun siirtyvien asiakkaiden määrä on suurin verrattuna muihin kuntiin. Samoin Lieksan taloudellinen panostus kuntakokeiluun on suurin Maisema-Karjalan kuntakokeilualueella, sillä siihen tulee osoittaa resursseina 15 % vuosittaisen työmarkkinatuen kuntaosuuslaskun loppusummasta. Maisema-Karjalan kuntakokeilun yhteisiin resursseihin laskettu määrärahan tarve olisi myös painottunut Lieksan maksettavaksi.

Kuntakokeilun pohja-ajatuksena on, että kaupunkien työllisyyspalveluista siirretään henkilökuntaa kuntakokeiluihin niiden onnistumiseksi. -Ottaen huomioon tämän hetken työllisyyspalveluiden kokonaisresurssin olisimme joutuneet resurssoimaan työllisyyden hoitoon kokonaisuutena noin 1-2 henkilöä lisää, jotta olisimme pystyneet hoitamaan sekä työllisyyspalveluiden normaalit tehtävät että kuntakokeilun, Saastamoinen tarkentaa.

Lieksan kaupungin elinvoiman palvelualueella on analysoitu tarkkaan kaupungin kuntakokeilulle asettamien tavoitteiden ja niiden resurssien välistä suhdetta. -Arviomme on, että Lieksan kaupungin ei kannata osallistua Maisema-Karjalan työllisyyden kuntakokeiluun, sillä hankkeessa käytettävissä olevat TE-palveluiden resurssit eivät mahdollista kaupunkimme asettamien tavoitteiden täyttymistä, toteaa lopputulemasta kaupungin elinvoimajohtaja Saastamoinen. Riskinä on lisäksi, että TE-toimiston kokonaisresurssi laskee Lieksassa tämän hetkiseen tilanteeseen verrattuna, millä voi olla vaikutusta pidemmällä aikavälillä myös palveluiden saatavuuteen.

Lieksassa on päädytty siihen, että kaupungin merkittävän lisärahoituksen käyttäminen ko. hankkeeseen ei ole tässä tilanteessa tarkoituksenmukaista, ja se siis irtaantuu Maisema-Karjalan kuntakokeilusta. -Arviona on, että Lieksa pääsee parempaan lopputulokseen työllisyyden edistämisessä tiivistämällä ja kehittämällä yhteistyötä TE-toimiston ja Siun soten (sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjä) kanssa, mitä voimme tehdä mm. Kohti työtä ja koulutusta -hankkeen avulla.

 

Lisätietoja:

Susanna Saastamoinen, elinvoimajohtaja

p. 040 1044 009