Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Koronatilanteessa ei lieventymisen merkkejä Lieksassa

Koronatilanteessa ei lieventymisen merkkejä Lieksassa

Lieksan kaupungin pandemiavalmiusryhmä totesi kokoontumisessaan maanantaina 4.4.2022 koronatilanteen Lieksassa jatkuvan voimakkaana. Koronatartuntojen suuresta määrästä viestivät kasvaneet näytteenottomäärät terveysasemalla, positiivisten tulosten osuus otetuista näytteistä sekä poissaolojen määrät työpaikoilla. Viime viikolla Lieksassa otettiin 121 koronavirusteistiä, joista positiivisia oli 77.

Koronatartutuntojen lisääntyminen on lisännyt myös koronaan sairastuneiden sairaalahoidon tarvetta. -Sairaalahoidon tarve näkyy myös täällä meillä, sillä Lieksan terveyskeskussairaalan koronapositiivisia potilaita hoitavan yksikön paikat ovat olleet täynnä, kertoo Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen.

Siun sote on aloittanut 4. koronarokotteiden antamisen yli 80-vuotiaille. Aikaa 4. rokotukseen tarjotaan soittamalla ikäryhmään kuuluville ihmisille, jotka ovat saaneet kolme koronarokotetta, ja joiden 3. rokotteesta on kulunut vähintään 3 kuukautta. Puhelut soitetaan 013-alkuisesta numerosta. Jos henkilöä ei tavoiteta puhelimitse, lähetetään hänelle ajanvarausohjeet tekstiviestillä.

Valmiusryhmä toivoo lieksalaisten edelleen muistavan perinteisten ohjeiden noudattamisen koronavirustartuntojen leviämisen hillitsemiseksi. Käsien pesu, kasvomaskien käyttö sekä turvavälit ovat edelleen ne ohjeet, jotka on syytä pitää mielessä. -Toisten ihmisten huomioiminen on myös tärkeää, koska taudin vakavuudessa on eroja ihmisten välillä. Siksi on syytä jäädä pienissäkin oireissa kotiin ja välttää kontakteja oman talouden ulkopuolisiin ihmisiin, kaupunginjohtaja Määttänen muistuttelee.

Pandemiavalmiusryhmä jatkaa tilanteen aktiivista seuraamista ja kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 11.4.2022.

 

www.siunsote.fi/korona

www.lieksa.fi/ajankohtaista-koronasta

 

Lisätietoja:

Jarkko Määttänen, kaupunginjohtaja

p. 040 1044 001 / jarkko.maattanen@lieksa.fi

Piirretty kuva kolmesta punaisesta koronaviruksesta. Sininen tausta.