Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Koronarajoituksia Lieksassa puretaan 8.10.2020 alkaen

Koronarajoituksia Lieksassa puretaan 8.10.2020 alkaen

Lieksan kaupunki ja Siun sote tiedottavat 7.10.2020 klo 17.58

 

Koronatilanne Lieksassa on pysynyt hallinnassa. Kaupungissa ilmenneen koronaryppään kokonaistartuntamäärä on 33, joista lieksalaisten osuus on 30. Viimeisen viikon aikana on varmistunut enää yksittäisiä tartuntoja. Viimeiset tartunnat varmistuivat viikonlopun aikana jo karanteenissa olleilla henkilöillä, eikä uusia altistumisia ole enää syntynyt. Osa koronaryppään altistuneille henkilöille asetetuista kahden viikon karanteeneista on jo päättynyt.

Koronaepidemian vakaan tilanteen ansiosta Lieksan kaupungin valmiusryhmä on päättänyt 7.10., että viikkoa aiemmin varmuuden vuoksi asetetut koronarajoitukset puretaan. Suljettuna olleet liikuntakeskus Liehu, uimahalli, jäähalli, koulujen liikuntasalit ja Brahe-sali avataan yleisön käyttöön 8.10. lähtien. Lisäksi kansalaisopiston, Vauhdittamon ja Kohtaamispaikan toiminnot jatkuvat tauon jälkeen. Tilojen käytössä huomioidaan voimassa olevat koronaohjeet.

Siun soten toimipaikkoihin tulee edelleen soittaa ennen paikan päälle tulemista. Myös vierailuista ikäihmisten ja sairaalahoidossa olevien luokse tulee sopia etukäteen, vierailla vain muutama henkilö kerrallaan ja toimia henkilökunnan antamien ohjeiden mukaan. Siun soten terveyspalveluissa asioivien asiakkaiden ja potilaiden toivotaan huomioivan maskin käytön, jos sen käyttö on henkilölle mahdollista.

 

Valmiusryhmä muistuttaa, että vaikka rajoituksia nyt puretaan, ja tilanne Lieksassa on hallinnassa, on syytä edelleen muistaa turvavälien, hyvän hygienian ja tarvittaessa myös kasvomaskien käyttö. Myös Koronavilkku-sovelluksen käyttöä suositellaan.

Koronatilanne koko maassa ja Pohjois-Karjalan alueella elää jatkuvasti, ja sikäli riski koronaviruksen saantiin on aina olemassa. Kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen kehottaa olemaan valppaana etenkin ensi viikolla alkavalla syyslomalla. –Kun ihmiset matkustavat ja tapaavat toisiaan yli maakunta- ja kaupunkirajojen, kasvaa tartuntariski luonnollisesti siinä mukana, kaupunginjohtaja toteaa.

Lieksassa hyvin omaksutut koronaohjeet kannattaa pitää edelleen mielessä, vaikka rajoituksista luovutaan. - Lieksalaiset ovat osoittaneet menneen reilun kahden viikon aikana todellista mukautumiskykyä ja vastuullista toimintaa koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Myös yritykset ovat panostaneet hygieniatason nostoon ja asiakkaiden ohjeistamiseen hienosti. Kasvomaskien laaja ja nopea käyttöönotto on ollut suorastaan esimerkillistä, Määttänen kiittelee.

Harrastusryhmien ja muiden kokoontumisten osalta valmiusryhmä suosittelee huomioimaan erityisesti turvavälien pitämisen mahdollisuuden ja tilojen mahdollisimman väljän käytön.

 

Lieksan kaupunki ja Siun sote jatkavat tilanteen seurantaa, ja kaupungin valmiusryhmä kokoontuu seuraavan kerran viimeistään 14.10. Mikäli tilanne muuttuu, kokoontuu valmiusryhmä jo aiemmin ja tekee tarvittaessa tilanteen vaatimia toimenpiteitä.

 

 

Ajantasaiset ohjeet ja tiedotteet:

www.siunsote.fi/korona

www.lieksa.fi/ajankohtaista-koronasta

sekä Lieksan kaupungin Facebook-sivu

 

 

Lisätietoja:

Jarkko Määttänen, kaupunginjohtaja

p. 040 1044 001