Navigaatiovalikko

Sisältöjulkaisija

angle-left Kolin Purnulahden kaavoitus etenee

Kolin Purnulahden kaavoitus etenee

Kolin (15) kaupunginosan asemakaavan laajennuksen kaavaluonnos on edennyt luonnosvaiheeseen. Asemakaavaluonnos esittää Purnulahden alueelle ikään kuin kaksiosaisen matkailurakentamiseen osoitetun kaavaratkaisun, Lahnajoen ollessa alueen jakajana. Rantatien puolella rakentamisen tehokkuus on matalahko, kun taas Purnuniementien puolella se on korkeampi. Kokonaisrakennusoikeutta kaava-alueelle tulee melko runsaasti (noin 66 000 k-m2), ja kaava-alueen koko on yli 17 hehtaaria.

Kaavalla mahdollistetaan alueella olemassa olevien ranta-asemakaavojen ja rakennuspaikkojen merkittävä käyttötarkoituksen muutos ja merkittävä lisärakentaminen yksityisten omistamissa kortteleissa. Alueella jo oleva infra on huomioitu kaavassa ja mahdollisten muutostöiden oletetaan olevan maltilliset. Katualueita joudutaan kuitenkin kunnostamaan ja muuttamaan Nikkilänkujalla ja Aamurannantiellä.

-Tavoitteena oli mallintaa Purnulahden alueen rakentamisen maisemallisia vaikutuksia tarkemmin, erityisesti mikäli alueelle olisi jo tässä vaiheessa vahvistunut toimijat ja heidän rakentamisen suunnitelmat. Tässä vaiheessa toimijoita ei vielä ole tiedossa ja siksi kaavaluonnos on laadittu niin, että matkailurakentaminen on mahdollista toteuttaa monin eri tavoin, asiaa taustoittaa Lieksan kaupungin elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen. Myös alueen tonttijako jätetään kaavassa avoimeksi, ja näin alueita voidaan luovuttaa tarkoituksenmukaisissa osissa kullekin alueelle sijoittuvalle rakennushankkeelle.

Purnulahden asemakaavassa edellytetään rakentajia huomioimaan rakentamisen maisemallisia ja kaupunkikuvallisia vaikutuksia. Lisäksi painotetaan rakentamisen ekologisuutta ja suositellaan mm. keskitettyjä pysäköintiratkaisuja. Pysäköintiratkaisut kaavassa nähdään mieluiten maanalaisina ratkaisuina, jolloin laajat parkkialueet eivät näy maisemassa. -Maisemallinen mallinnus ja maiseman huomioiminen tulee esittää rakennuslupavaiheessa, kun hanke ja sen rakentamistapa on tiedossa, kertoo Lieksan kaupungin maankäyttöpäällikkö Jukka Haltilahti.

Asemakaava noudattaa kaupungin alueelle asettamia strategisia tavoitteita ja kaava on myös laadittujen Kolin vaikutusalueen strategisen yleiskaavan 2040+ ja Koli-Ahmovaara osayleiskaavan 2040+ tavoitteiden mukainen.

Lieksan kaupunginhallitus saa kaavaluonnoksen käsiteltäväkseen maanantaina 20.6.2022 käsiteltäväkseen. Mikäli kaupunginhallitus hyväksyy kaavaluonnoksen, asetetaan kaavaluonnos nähtäville 30.6.–12.8.2022 ja pyydetään siihen tarvittavat lausunnot.

Kaava-aineisto on saatavilla osoitteessa: www.lieksa.fi/laadinnassa-olevat-kaavat  

 

Lisätietoja:

Susanna Saastamoinen, elinvoimajohtaja

susanna.saastamoinen@lieksa.fi / p. 040 1044 009

 

Jukka Haltilahti, maankäyttöpäällikkö

jukka.haltilahti@lieksa.fi / p. 040 1044 840

Karttakuva Purnulahden alueesta