Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Kolin Purnulahden asemakaavaehdotus nähtäville Lieksassa

Kolin Purnulahden asemakaavaehdotus nähtäville Lieksassa

Lieksan kaupunginhallitus päätti 7.11.2022 laittaa esille Kolin Purnulahden asemakaavaehdotuksen.

Purnulahden asemakaavan kaavaluonnos, Kolin (15.) kaupunginosan asemakaavan laajennus asiakirjoineen oli nähtävillä 30.6.–12.8. Lausuntonsa kaavaluonnoksesta antoi seitsemän tahoa ja lisäksi jätettiin kaksi mielipidettä.

-Kokonaisuutena saatu palaute oli varsin positiivista, eikä alueen kehittämiselle matkailukäyttöön nähty esteitä, kun rakentaminen sovitetaan maisemaan ja taajamakuvaan, kertoo Lieksan kaupungin elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen. Palautteessa ei esitetty alueen uudisrakentamishankkeen vastaisia asioita, eikä palautteen johdosta siten ollut tarpeen tehdä lisäselvityksiä. Ehdotusvaiheeseen asemakaavaan tehdyt muutokset ja tarkennukset ovat melko pieniä. Tarkennuksia on tehty esimerkiksi alueen reitteihin, Saastamoinen kertoo. -Kaavaehdotukseen on tarkennettu reittien sijainteja alueen sisällä sekä länsi- ja itärajoille, mikä mahdollistaa pääsyn Pieliselle ja muille lähireiteille.

Kokonaisuutena Purnulahden asemakaava on edennyt suunnitellun aikataulun mukaisesti. -Kysyntä aluetta kohtaa on vilkasta, ja kaavalla varmistetaan Kolin ydinalueen kehittyminen Koli-Ahmovaara osayleiskaavankin linjausten mukaisesti.

Kaavaehdotus pidetään nähtävillä vähintään 30 vuorokautta ja siitä tiedotetaan maanomistajia ja naapureita sekä pyydetään tarvittavat lausunnot. Lisäksi kaupungin verkkosivuille on asetettu erillisliitteinä laaditut selvitykset nähtäville ja ladattavaksi kaavaprosessin ajaksi. Nähtävilläpidon yhteydessä kaikilla osallisilla on mahdollista jättää muistutus.

Purnulahden asemakaavan ehdotuksen laatii kaupungin toimeksiannosta Sweco Infra & Rail Oy.

 

Kaupunginhallituksen päätös 7.11.2022

 

Lisätietoja:

 

Susanna Saastamoinen, elinvoimajohtaja (vs. maankäyttöpäällikkö)

susanna.saastamoinen@lieksa.fi / 040 1044 009