Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Kolin kylän vesiosuuskunta yhdistynee Lieksan kaupungin vesihuoltoliikelaitokseen

Kolin kylän vesiosuuskunta yhdistynee Lieksan kaupungin vesihuoltoliikelaitokseen

Muutos mahdollistaa alueen investoinnit

Kolin kylän vesiosuuskunta on ylimääräisessä kokouksessaan päättänyt yhdistymisestä Lieksan kaupungin vesihuoltoliikelaitokseen. Virallisen yhdistymisen on tarkoitus tapahtua 1.1.2024 mennessä, mutta 1.10.2022 alkaneen siirtymäkauden aikana vesihuoltoliikelaitos vastaa jo verkoston ylläpidosta. Vesiosuuskunnan asiakkaat säilyvät osuuskunnan asiakkaina viralliseen siirtymishetkeen saakka. Vesihuoltoliikelaitoksen asiakkaiksi vesi- ja viemäriverkoston käyttäjät siirtyvät virallisen yhdistymisen myötä. Vesihuoltoliikelaitokselle siirtyvät myös verkosto-omistajuus ja vesiosuuskunnan sopimuskanta.

Kolin kylälle rakennetaan parhaillaan mittavia investointeja, ja alueelle kaavoitetaan mm. uutta asuinaluetta. Lieksan kaupungin vesihuoltoliikelaitoksen vesihuoltopäällikkö Ville Nevalaisen mukaan yhdistyminen varmistaa Kolin ydinalueen kehittymismahdollisuudet. -Kaupungin vesihuoltoliikelaitoksella on mahdollisuus tehdä verkostoon tarvittavat investoinnit ja siten varmistaa alueen kehittyminen tulevina vuosina. Vesiosuuskunnan yhdistyminen kaupungin vesihuoltoliikelaitokseen mahdollistaa myös tarvittavien verkostojen suunnittelun yhtenäisenä kokonaisuutena, mitä tarvitaan Kolin kylällä ja sen läheisyydessä.

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen pitää Kolin kylän vesiosuuskunnan päätöstä yhdistymisestä perusteluna ratkaisuna. -Kolin kyläalueen kehittyminen tuo paineita infraan liittyville investoinneille, ja tällä ratkaisulla kaupunki ottaa vastuun vesihuoltoverkoston kehittämisestä tarpeita vastaavaksi.

Vesihuoltopäällikkö Nevalainen muistuttaa, että Kolin kylän vesiosuuskunta on toiminut maantieteellisesti kohtalaisen pienellä alueella, eli osa suurin osa Kolin kylän alueesta on jo kuulunut vesihuoltoliikelaitokselle. -Kolilla tehdään merkittäviä investointeja ja Kolin vesiosuuskunta toimii keskellä meidän toiminta-aluettamme, joten on perusteltua, että kaupunki myös ottaa vastuun tämän alueen vesihuollosta. Tällä muutoksella vesihuollon toiminta-alue ei tule kovin paljon laajenemaan ja se kytkeytyy tiiviisti vesihuoltoliikelaitoksen omaan verkostoalueeseen.

 

Lisätietoja:

Ville Nevalainen, vesihuoltopäällikkö

ville.nevalainen@lieksa.fi / 040 1044 850

Lieksa vesihuolto logo