Pysäköintialueen rakentaminen siirtyy tulevaisuuteen
Lieksan kaupungin lupajaoston 10.3.2022 § 22 Metsähallitukselle myöntämästä poikkeamisluvasta Ylä-Kolintien pysäköintialueen rakentamiseen on tullut yksi valitus eli asian käsittely siirtyy Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Uudella parkkialueella oli tavoitteena tuoda ratkaisu Kolin kansallispuiston pysäköintiongelmiin Ylä-Kolilla, noin 150 uuden parkkipaikan turvin.
Metsähallituksen aluejohtaja Jouni Aarnion mukaan parkkialueen rakentaminen lykkääntyy. -Huomioiden käsittelyajat hallinto-oikeudessa meillä ei ole mahdollista aloittaa suunniteltua rakentamista tulevana kesänä. Pysäköintiongelmien odotetaan siis jatkuvan entisenlaisena vielä ainakin tämän kesän.
-Lieksan kaupunki tarjosi Metsähallitukselle vuokralle aluetta pysäköintikäyttöön, jotta sitä kautta olisi voitu helpottaa Ylä-Kolin mittavia pysäköintiongelmia, tavoitteita taustoittaa Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen. -Uusi ratkaisu olisi parantanut huomattavasti myös Ylä-Kolintien turvallisuutta, ja turvallisuusriskit eivät nyt valitettavasti poistu mihinkään.
Kaupunginjohtaja Määttänen kertoo, että Ylä-Kolintie 25 -kohteeseen jatketaan kaavoitustyötä suunnitellusti. -Kaupungilla on vireillä Ylä-Kolintie 25 yleiskaava ja asemakaava, joten parkkialueasia tulee ratkaistavaksi sitä kautta myös kaavoituksessa.
Itä-Suomen hallinto-oikeuteen tehty valitus käsitellään lupajaostossa lausuntopyynnön tultua.
Aluejohtaja Aarnio ja kaupunginjohtaja Määttänen summaavat, että parkkialuetilaa tarvitaan tulevaisuudessa edelleenkin Ylä-Kolille. -Mietimme ilman muuta myös muita vaihtoehtoja, mutta pysäköintipaikkojen hajauttaminenkaan ei toki poista tarvetta lisätilalle huippujen läheisyyteen.
Lisätietoja:
Jouni Aarnio, Metsähallitus, aluejohtaja
p. 040 735 2804 / jouni.aarnio@metsa.fi
Jarkko Määttänen, Lieksan kaupunginjohtaja
p. 040 1044 001 / jarkko.maattanen@lieksa.fi