Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Koli-Ahmovaaran osayleiskaavan sekä Kolin vaikutusalueen strategisen yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmat nähtäville

Koli-Ahmovaaran osayleiskaavan sekä Kolin vaikutusalueen strategisen yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmat nähtäville

Kaavoitukset osa isompaa alueen kehittämissuunnitelmaa

 

Lieksan kaupunki ja Juuan kunta ovat yhdessä aloittaneet Koli-Ahmovaara osayleiskaavatyön sekä laajemman Kolin strategisen yleiskaavatyön.

-Kolin alueen uuden kehittämisen lähtölaukaus oli Kolin iso kuva 2050 -kehittämisraportti, jonka laadimme yhdessä kahden kunnan kesken, taustoittavat Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen ja Juuan kunnanjohtaja Markus Hirvonen.

Tavoitteeksi asetettiin, että Kolin alue Ahmovaara mukaan luettuna on vuonna 2050 nykyiseltä volyymiltaan moninkertainen, kansainvälinen ja vetovoimainen kohde, joka tarjoaa kaikkina vuodenaikoina monipuolisesti aktiviteettejä ja palveluja. Lisäksi kehittämisen tarkoituksena on, että Kolille syntyy matkailurakentamisen myötä työpaikkoja, asumista ja mahdollisuuksia uudenlaisille koulutus- ja etätyöskentelyn ympäristöille.

-Kolin iso kuva -työskentelyn yhteydessä päätimme yhdessä, että Kolin ja siihen liittyvien alueiden kehittämistä viedään eteenpäin kahden kunnan yhteistyönä mm. yhteisellä kaavoituksella, kuntajohtajat kertovat.  Kolin alueen kaavoitusta työstää kuntien kanssa eteenpäin Sweco Ympäristö Oy.

 

Kaavat nähtäville kesäkuun alussa, yleisötilaisuudet 16.6.2020

 

Koli-Ahmovaara osayleiskaava ja Kolin vaikutusalueen strateginen yleiskaava 2040+ ovat Lieksan kaupunginhallituksen ja Juuan kunnanhallituksen käsittelyssä maanantaina 1.6. -Molempien kaavojen osalta osallistumis- ja arviointisuunnitelmat asetetaan nähtäville ajalle 4.6.-31.7.2020, kertoo kaavojen laadintaa koordinoiva Lieksan kaupungin maankäyttöpäällikkö Jukka Haltilahti. -Kaavat etenevät sitten normaalin prosessin mukaan kaavaluonnos- ja kaavaehdotusvaiheeseen ennen hyväksymistä.

Lieksan maankäyttöpäällikkö Jukka Haltilahti sekä Juuan osalta kaavoituksesta vastaava tekninen johtaja Janne Martiskainen kuvaavat kahden kunnan yhteistä kaavoitusprosessia mielenkiintoiseksi, mutta osaltaan myös haastavaksi. -Kaavoituksessa kuntien maankäyttö sovitetaan rajapinnoiltaan ja toiminnoiltaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, he kertovat. -Kuntien tavoitteet kehittämisessä ovat yhteisiä, ja suuremman alueen yhtäaikainen kehittäminen tuo enemmän mahdollisuuksia eri toimintojen suunnitteluun huomioiden vaikkapa asumisen ja joukkoliikenteen. Yhteinen suunnitteluprosessi ja sen myötä toteutuva maankäyttö lisäävät molempien kuntien elinvoimaisuutta.

Koli-Ahmovaara osayleiskaava tulee syrjäyttämään kaikki muut alueen oikeusvaikutteiset yleiskaavat. Koli-Ahmovaara osayleiskaava kattaa Kolin ja Ahmovaaran ydinalueet. Strateginen yleiskaava laaditaan Koli–Ahmovaara osayleiskaava-alueelta lähtien ulottuen Kolin iso kuva 2050 -selvityksen matkailusolmujen alueille (Napakallio, Nunnanlahti, Paalasmaa ja Vuonislahti).

Koli-Ahmovaara osayleiskaavan sekä Kolin vaikutusalueen strategisen yleiskaavan 2040+ osallistumis- ja arviointisuunnitelmat pidetään nähtävillä 4.6.–31.7.2020 välisenä aikana Lieksan alueella Lieksan kaupungintalon ilmoitustaululla ja asiakaspalvelupisteessä (Pielisentie 3, Lieksa) sekä Kolin seurojentalolla (Merilänrannantie 4c, Koli). Juuan alueella edellä mainittujen molempien kaavojen osallistumis- ja arviointisuunnitelmat ovat esillä Juuan kunnantalolla (Poikolantie 1, Juuka (2. krs)) ja Ahmovaaran monikäyttötalolla (Kolintie 29, Ahmovaara).

Kaavoja koskevat Juuan ja Lieksan yhteiset yleisötilaisuudet pidetään tiistaina 16.6.2020 klo 13.30 ja klo 15.30 Ahmovaaran monikäyttötalolla (Kolintie 29, 83950 Ahmovaara) sekä klo 18.00 Luontokeskus Ukossa (Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli). -Tilaisuuksien järjestämissä huomioidaan valtiovallan ohjeistukset yleisötilaisuuksien järjestämisestä eli kuhunkin tilaisuuteen voidaan ottaa yhteensä 50 henkilöä, Haltilahti ja Martiskainen kertovat.

-Ilmoittautumiset hoidetaan Lieksan kaupungin ja Juuan kunnan internet-sivulla olevan Lyyti-ilmoittautumispalvelun linkin kautta, joka avautuu 4. kesäkuuta eli samaan aikaan, kun kaavat tulevat nähtäville. Yleisötilaisuudet striimataan suorana lähetyksenä kuntien verkkosivuille / YouTube-kanaville, ja tallenteet lähetyksistä jäävät verkkoon katsottaviksi myös jälkeenpäin.

 

Ilmoittautumislinkki yleisötilaisuuksiin:

https://www.lyyti.in/Kolin_kaavatoiden_yleisotilaisuudet_06

 

Lisätietoja:

Jukka Haltilahti, Lieksan kaupungin maankäyttöpäällikkö, p. 040 1044 840

Janne Martiskainen, Juuan kunnan tekninen johtaja, p. 040 102 601