Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Kevätkuulumisia Lieksan kaupungin ruokahuollosta

Kevätkuulumisia Lieksan kaupungin ruokahuollosta

- Kevät on hurjaa vauhtia tulossa juhlineen ja pääsiäisellä aloitetaan. Pääsiäistä vietetään kouluissamme 18.4. torstaina, jolloin tarjoamme lohimurekepihvejä, kermaviilikastiketta, muusia, ratatouillekasviksia ja jäävuorisalaattia, kertoo Lieksan kaupungin ruokahuoltopäällikkö Mervi Liiten.

- Vappulounas on 30.4. tiistaina, jolloin nautimme nakkeja, Vegye pikkunakkeja, muusia, punajuuri- ja jääsalaattia, mausteina sinappia ja ketsuppia ja jälkiruoaksi on pikkumunkki, Liiten jatkaa.

Koulun viimeisellä viikolla, yläkoululaisten pyynnöstä, tarjotaan toiveruokaviikollakin ollutta uutta ruokalajia, sen saaman hyvän palautteen ansiosta. - Arvaatteko, mikä se oli?  Liiten kyselee ja vastaukseksi saadaan tortillat jauhelihakastikkeella, jota on tarjolla keskiviikkona 29.5. Kevään viimeisenä koulupäivänä perjantaina 31.5. on ruokalistalla kasvissosekeittoa ja jäätelö.

 

Kasvisrasvalevitteen vaihto

Ruokahuollon hankintojen kilpailutus on suurin piirtein ohi ja kasvislevitteeseen nousi kaksi uutta merkkiä aiemmin käytössä olleen Keijun tilalle. Päiväkodeilla oli omat pienet maistelijat, jotka päättivät viime kädessä, kumpi levitteistä listoille nousee. Kisassa olivat Flora catering 600 g ja Pirkka margariini 400g. Myös ruokahuollon työntekijät sokkomaistoivat vaihtoehdot ja kilpailun voittaja löytyi.  

Molemmilla oli kannattajia tasapuolisesti, mutta yhteisymmärryksessä päädyimme valitsemaan Pirkka margariinin, soveltuvan pakkauskokonsa vuoksi. Tuote sisältää ravitsemissuositusten mukaisesti 60 % rasvaa, tyydyttynyttä 16 g (enintään 30g) ja suolaa 0,7 g (enintään 1,0). Tuote sisältää rypsiöljyä ja kasvirasvaa (palmuöljy, kookosrasva vaihtelevina osuuksina).

Keskustelua aiheuttaneesta kasvisrasvalevitteiden sisältämästä palmuöljystä Liiten toteaa, että sitä ei valitettavasti voida kokonaan karttaa, koska kaikkien valmistajien tuotteet sitä jossakin määrin sisältävät. Mutta se, mitä voimme vaatia ja vaalia on, että tuote on valmistettu Suomessa ja sisältää vastuullisesti tuotettua sertifioitua palmuöljyä (Segregated Palm Oil).

 

lisätietoja:

Mervi Liiten, ruokahuoltopäällikkö

mervi.liiten@lieksa.fi

p.040 1044 015