Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Kansainvälisten matkailijoiden määrä reippaassa kasvussa Kolilla

Kansainvälisten matkailijoiden määrä reippaassa kasvussa Kolilla

Lehdistötiedote 11.9.2024

 

Tänä kesänä Kolin matkailualueelle saapui matkailijoita aiempaa enemmän Keski-Euroopasta. Tuoreen matkailijakyselyn mukaan matkailijat ovat tyytyväisiä alueeseen ja yhdeksän kymmenestä on valmis palaamaan uudelleen. Koli kilpaileekin jälleen kärkijoukossa Suomen matkailualan palkinnosta.

Ulkomaisten matkailijoiden määrä Kolin matkailualueella yli kaksinkertaistui, ja useasta eri maasta tulevat turistivirrat nähdään hyvänä kehityskulkuna.

- Ulkomaisia asiakkaita vieraili Kolin matkailuneuvonnassa touko-elokuussa edellisvuotta enemmän. Saksalaisten määrä peräti tuplaantui. Myös itävaltalaiset, ranskalaiset ja hollantilaiset käyttivät paljon neuvontapalveluamme, kertoo Kolin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Tiina Kanninen.

- Hyvän sään ansiosta risteilyt kiinnostivat viime kesää paremmin. Ohjelmapalveluista erityisesti pyöräily ja melonta vetivät matkailijoita puoleensa. Myös savusaunaretket saareen ja ratsastusvaellukset olivat matkailijoiden suosiossa, sanoo Kanninen.

Yhteensä alueen tarjonnasta nautittiin yli 83 000 yöpymisen verran. Kasvua edellisvuodesta oli 10,7 prosenttia. Kolin vetovoima puree edelleen myös suomalaisiin, kotimaisten matkailijoiden osuus oli yli 90 prosenttia.

Pielisen Karjalan majoitusmyynnin arvo oli yhteensä noin 7,5 miljoonaa euroa, kasvua oli yli 15 prosenttia. Vastaavat luvut koko maakunnassa olivat 19,4 miljoonaa euroa ja 11 prosenttia.

 

Suositteluhalukkuus huippuluokkaa

Matkailijakyselyyn vastasi yli 2500 henkilöä ja Kolia suositeltaisiin lähes varauksetta. Suositteluindeksi (net promoter score, NPS) oli 56.

- Tällainen suositteluhalukkuus on todella harvinaista. Suomen matkailukohteiden keskiarvo tällä mittarilla on 43, eli Kolilla palvellaan matkailijoita hyvin, sanoo Wille Markkanen kyselyn toteuttaneesta Salmi Platform Oy:stä.

 

Kiitettävästä asiakastyytyväisyydestä kertoo myös paluuhalukkuuden mittari, siinä asteikolla nollasta kymmeneen Kolilla käyneiden paluuhalukkuus 8,56.

- Pyöristäen voi siis sanoa, että yhdeksän kymmenestä on valmis tulemaan Kolille uudelleen, Markkanen sanoo.

Kolin kansallispuisto kilpaileekin jälleen Suomen matkailualan liiton TOP 3 -kohteen joukossa Vuoden kotimainen vierailukohde / nähtävyys -kategoriassa. Viime vuonna Koli saavutti tässä kategoriassa ykkössijan.

Matkailijat antoivat hyvää palautetta etenkin kansallispuiston mieleenpainuvasta luonnosta, maisemista ja palvelusta. Kehityskohteitakin esitettiin, erityisesti kaivattiin parannusta autojen pysäköintiin ja helpompaa saavutettavuutta.

Kyselyllä kartoitettiin myös paikallisten asukkaiden näkemyksiä matkailusta. Matkailun koettiin rakentavan ja ylläpitävän parempia palveluita (24,7% vastaajista) sekä tuovan työpaikkoja (15,3%). Samaan aikaan kannettiin huolta (20,5%) luontoon ja ympäristöön kohdistuvasta kuormituksesta.

 

Vastuulliset matkustustavat kiinnostavat

Vaikka Kolille saavutaan useimmiten omalla autolla, myös julkisen liikenteen suosio on hienoisessa kasvussa. Esimerkiksi juna-laiva -pakettien myynti nousi Pielisen alueella.

- Tuloksessa näkyy junaliikenteen vaikutus. Matkustuksen aiheuttama hiilijalanjälki, eli 0,08 kgCO2e/km on pienempi Kolilla kuin kaikkien Salmi Digitalin tekemien mittausten keskiarvo, joka on 0,11 kgCO2e/km, kertoo Wille Markkanen.

 

Koli-Joensuu välin julkisen liikenteen digitaalista löydettävyyttä ja kutsuliikennettä on kehitetty Pohjoinen Lakeland -hankkeen voimin. Matkailijakysely on myös toteutettu hankkeessa, joka jatkuu 2026 kevääseen saakka.

 

Lisätietoja:

Tiina Kanninen, Kolin matkailu Oy, puh. 050 440 3385, tiina.kanninen@koli.fi

Mari Mustonen, Lieksan Kehitys Oy, LieKe, Pohjoinen Lakeland -hanke puh. 044 9775 056, mari.mustonen@lieksankehitys.fi

 

Matkailijakyselyn teknisestä toteutuksesta vastasi Salmi Platform Oy.

Tilastotiedot löytyvät matkailun tilastopalvelusta: https://dmo.visitkarelia.fi/tilastot/majoitustilastot/ .

Lisätietoa Vuoden kotimainen vierailukohde / nähtävyys -kilpailusta: https://www.finnishtravelgala.fi/Palkintokategorioiden-TOP-3

 

Kolin Matkailu Oy on Kolin matkailualueen (Koli, Lieksa, Juuka) matkailuyrittäjien ja kuntien omistama destination management company (DMC). Yhtiö kehittää, markkinoi ja myy osakkaidensa palveluita omalla toimialueellaan sekä yksittäisille kuluttajille että yritys- ja vapaa-ajan ryhmäasiakkaille. Yhtiö hallinnoi Koli-brändiä, alueen nettisivustoja (www.koli.fi), alueen majoitushakua (www.koli.fi/majoitushaku) sekä elämyskauppaa www.koli.fi/kauppa. Koli on palkittu Vuoden kotimaisena retkikohteena vuonna 2013, Vuoden kotimaisena matkailualueena vuonna 2021, Pohjoismaiden parhaana ulkoilukohteena vuonna 2022 ja Vuoden kotimainen vierailukohde/nähtävyytenä 2023.

 

Pohjoinen Lakeland, Matkailuyritysten kannattava kasvu ja kansainvälistyminen -hankkeen päätavoitteena on matkailualan yritysten kannattava kasvu ja kansainvälistyminen Kolin ja Bomban matkailualueilla. Hankkeen päätoteuttaja on Lieksan Kehitys Oy LieKe, ja rahoittava viranomainen on Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto. Pielisen Karjalan kehittämiskeskus PIKES Oy ja Joensuun kaupunki toteuttavat ryhmähankkeessa omat hankekokonaisuutensa. Lisäksi ryhmähankkeen yhteisellä työpöydällä on saavutettavuuden ja ylimaakunnallisen yhteistyön kehittäminen.

Kaksi ihmistä ja koira nousemassa kallion päälle.