Navigaatiovalikko

Sisältöjulkaisija

angle-left Hyvä pöhinä näkyy ja tuntuu Lieksassa!

Hyvä pöhinä näkyy ja tuntuu Lieksassa!

Hyvä pöhinä näkyy ja tuntuu Lieksassa

Lieksalaisista yrityksistä ja ”tienpäällä” tehdyt havainnot vahvistavat sen, minkä tilastotkin tietävät – etenkin teollisuudella on seutukunnassa nyt hyvä vauhti päällä. Kaikki lieksalaiset perustoimialat niin elintarviketeollisuus (+ 14,2 %) kuin puun käsittelyyn ja jalostamiseen pohjautuvat alat (+ 14,6 %) ovat vahvassa myötätuulessa. ”Tien päällä” tehdyt havainnoitkin vahvistaa kuljetusalan 10,3 %:n kasvu. Hyvästä vauhdista kertoo myös se, että useat lieksalaiset yritykset ovat kertoneet omista investoinneistaan. Kokonaisuudessaan Pielisen-Karjalassa kaikki toimialat yhteensä kasvoivat 3,5 %.

Teollisuuden hyvä veto näkyy erityisesti viennin kasvussa. Pielisen-Karjalan seutukunnassa yritysten vienti kasvoi vuodentakaiseen verrattuna ja koko maahankin verrattuna. Kasvua oli peräti 11,7 %, kun koko maassa vastaava kasvu oli 7,3 %!

Helppoa on havaita myös rakentamisen hyvä vire – kasvua seutukunnassa peräti 14,2 %. Lieksassa rakennetaan tällä hetkellä enemmän kuin pitkiin aikoihin - teollisuuden toimitiloja, hoivakotirakentamista ja liikuntahallikin on rakenteilla.

Isoista toimialoista kaupanalalla näyttää hieman heikommalta. Tosin kasvuluku oli pakkasella ainoastaan 0,1 prosenttia.  Onneksi matkailulla menee paremmin ja matkailijavirrat ovat kasvusuunnassa. Tämä tarjoaa myös kaupoille mahdollisuuden asiakasvirtojen kasvattamiseen jatkossa.

JOPTEKin konkurssi aiheutti alkuvuodesta epävarmuutta, mutta tästä näytetään selviydyttävän pienellä säikähdyksellä; uhattuna oli peräti kahdeksisenkymmentä työpaikkaa. Konkurssipesän keskeisille toiminnoille on nyt löytynyt eteenpäin pyrkivät ja toimintaa kehittävät jatkajat, joten usko tulevaan on tältäkin osin vahva. Tämä on myös vahva signaali uskosta lieksalaiseen osaamiseen ja kehittymiskykyyn.

Työllisyyden osalta ollaan menossa parempaan suuntaan. Työttömyys on nyt vuoden aikana pudonnut prosenttiyksiköllä 18,3 %:sta maaliskuun lopun tilastojen 17,3 %:iin. Hyvää kehitystä jatkossakin enteilee avoinna olevien työpaikkojen määrä, joka on lisääntynyt vuodentakaisesta merkittävästi, maaliskuun lopulla Lieksassa oli 116 avointa työpaikkaa, kun vastaavasti vuosi sitten paikkoja oli auki 53. Tosin osa maaliskuun lopun avoimista työpaikoista lienee ollut kesätöitä. Korkea työttömyys ja toisaalta suuri avointen työpaikkojen määrä kertovat osaltaan työvoiman kohtaanto-ongelmista – osa yrityksistä kärsii osaavan työvoiman hankalasta saatavuudesta.

 

Lisätietoja:

Tilastoluvuista Pohjois-Karjalan maakuntaliiton julkaisemasta Trendit 1/2018 julkaisusta.

Toimitusjohtaja Harri Välimäki, Lieksan Kehitys Oy LieKe, p. 050 379 9112, harri.valimaki@lieksankehitys.fi

www.lieksankehitys.fi 

 

Esitetyt toimialojen tilastoluvut koskevat koko Pielisen-Karjalan seutukuntaa. Lieksaa koskevia erillisiä lukuja ei ole ollut käytettävissä. Työllisyyslukujen osalta luvut koskevat Lieksaa ja pohjautuvat ELY-Keskuksen työllisyyskatsaukseen 3/2018.

Liitteenä Pohjois-Karjalan maakuntaliiton Trendit julkaisuun laadittu kirjoitus.
Hyvä pöhinä näkyy ja tuntuu Lieksassa  (Trendit julkaisu 1/2018)

 

Tilastot eivät tälläkään kertaa valehtele! Yrityksistä ja ”tienpäällä” tehdyt havainnot vahvistavat myös Lieksan osalta sen, minkä tilastotkin tietävät – etenkin teollisuudella on nyt hyvä vauhti päällä. Kaikki lieksalaiset perustoimialat niin elintarviketeollisuus kuin puun käsittelyyn ja jalostamiseen pohjautuvat alat ovat vahvassa myötätuulessa. Ei tarvitse kuin ajaa aamulla aikaisin kantatietä, niin ei voi olla huomaamatta lähes yhtämittaista rekkojen jonoa – puuta ja raaka-aineita tehtaille ja teollisuuden tuotteita maailmalle kymmenien rekkojen kyydissä, joka aamu. Vinha tahti tullee jatkumaan myös tulevaisuudessa, kun yritykset ovat kertoneet hyviä uutisia tulevista investoinneistaan ja suunnitelmistaan. On uutta sahaa ja biojalostamoa, energian tuotantoa ja digitalisaatiota, tuotannon kehittämistä ja jos jonkinlaista hilavitkutinta.

Erityisen helppoa on havaita rakentamisen hyvä vire. Lieksassa rakennetaan tällä hetkellä enemmän kuin vuosikausiin. Isoista toimialoista ainoastaan tukku- ja vähittäiskaupan osalta näyttää heikommalta. Toivoa sopii, että jatkossa myös kaupanala pääsisi mukaan kasvun imuun. Ainakin mahdollisuus siihen on nyt olemassa.

Myös matkailijamäärissä tultiin ylöspäin. Työtä on vielä kuitenkin siinä, että kasvava matkailijavirta näkyisi lisäeuroina yritysten liikevaihdossa. Tässä lienee myös kaupanalalle kasvupotentiaalia.

Jotta ei ihan liian hyvältä tuntuisi, niin yksi Lieksan suurimmista työnantajista, JOPTEK, ajautui alkuvuodesta konkurssiin. Uhattuna oli 80 työpaikkaa. Mutta näyttäisi tämäkin hyväksi kääntyvän. Nyt konkurssipesän toiselle puoliskolle on löytynyt uusi ja toimintaa kehittävä omistaja ja loppupuolikaskin näyttäisi menevän hyviin hoteisiin!

Oman haasteensa yritysten hyvälle kasvulle tuo osaavan työvoiman saatavuus. Pahimmassa skenaariossa yritysten kasvu tyssää tekijöiden puutteeseen. Tällä osin ei auta muu kuin kaikkien kaikkinainen aktiivisuus – mallilla tai ilman…

 

Lisätiedot