Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Hallinto-oikeus hylkäsi Lieksan Mähkönsillan asemakaavasta tehdyt valitukset

Hallinto-oikeus hylkäsi Lieksan Mähkönsillan asemakaavasta tehdyt valitukset

Itä-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt valitukset Lieksan Mähkönsillan asemakaavan muutoksen ja laajennuksen hyväksymisestä. Lieksan kaupunginvaltuuston päätöksestä 20.12.2021 § 152 hallinto-oikeuteen valittivat Lieksan kulttuuriperinnön tuki ry ja Museovirasto.

Valituksissa esitettiin, että asemakaava ei ole perustunut riittäviin selvityksiin ns. kaarisillan kulttuurihistoriallisten arvojen, kunnostusmahdollisuuksien tai sillan säilyttämiseen liittyvien vaihtoehtoisten ratkaisujen osalta. Valitusten mukaan vaihtoehtoisten ratkaisujen kustannusvaikutuksia ei ole riittävästi selvitetty ja kaavan vaikutusten arviointi on ollut puutteellinen. Lisäksi on esitetty, ettei valituksenalaista päätöstä ole annettu tiedoksi laissa edellytetyllä tavalla.

Hallinto-oikeus arvioi, että valituksenalainen päätös ei ole lainvastainen selvitysten riittävyydestä tai vaikutusten arvioinnista esitettyjen valitusperusteiden johdosta. Hallinto-oikeus katsoo, että kaavaselostuksessa esitetystä vaikutusten arvioinnista ilmenee selvästi se kaavalle asetettu tarkoitus ja lähtökohta, että Mähkönsillan tilalle rakennetaan uusi silta. Tästä huolimatta kaavaselostuksessa on esitetty vaihtoehtoisia kaavaratkaisuja ja arvioitu niiden vaikutuksia. Hallinto-oikeus arvioi, ettei valituksenalaista päätöstä ole annettu virheellisesti tiedoksi, eikä valituksenalainen kaavapäätös ei ole syntynyt virheellisessä menettelyssä.

Hallinto-oikeuden mukaan Mähkönsillasta laaditussa rakennushistoriaselvityksessä on kattavasti arvioitu sillan merkitystä, historiallista arvoa ja sen suhdetta paikalliseen muuhun rakennuskantaan ja maisemaan. Hallinto-oikeus arvioi, että kaavan valmisteluasiakirjoissa on esitetty riittävästi selvitystä sillan kulttuurihistoriallisesta ja maisemallisesta arvosta sekä sen harvinaisuudesta. Myös sillan kuntoa, kunnostamismahdollisuuksia ja kustannusvaikutuksia on selvitetty ja arvioitu kaavaselostuksessa, samoin kuin uuden sillan sijaintia ja sijaintivaihtoehtoja. Kaavan vaikutuksia on arvioitu suhteessa muun ohella kulttuuriympäristöön, liikenteeseen ja talouteen. Myös vaihtoehtojen kustannusvaikutuksista on esitetty eri lähtökohtiin perustuvia arvioita.

Hallinto-oikeus toteaa päätöksessään, että Mähkönsillalla on vähintään maakunnallisesti merkittävää kulttuurihistoriallista arvoa, mutta arvioi silti, että harvinaisuudesta huolimatta sillalla ei ole kuitenkaan niin merkittäviä arvoja, että ne ehdottomasti edellyttäisivät sillan säilyttämistä asian kokonaisarvion kannalta. Sillan kunnosta, kunnostamisesta ja mahdollisesta säilymisestä esitetyt seikat huomioon ottaen, ja erityisesti sillan maatukiin liittyvät epävarmuudet sekä liikenteen järjestämisen tarpeet, hallinto-oikeus arvioi, että Lieksan kaupunginvaltuusto on harkintavaltansa puitteissa voinut hyväksyä asemakaavan.

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen on tyytyväinen hallinto-oikeuden päätökseen. -Päätös on odotustemme mukainen ja vahvistaa sen, että kaupungin tekemät selvitykset ja päätöksen pohjautuminen laajaan kokonaisarviointiin on ollut oikea, Määttänen sanoo. -Kaupunki on jatkanut uuden sillan suunnittelua suunnitelmien mukaisesti, ja nyt pääsemme hakemaan purkulupaakin vanhalle sillalle.

Hallinto-oikeuden päätöksestä voi hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. -Suunnilleen heinäkuun puoliväliin mennessä tiedämme, jatkuuko asian käsittely vielä korkeimmassa oikeudessa, Määttänen summaa aikataulua.

 

Lisätietoja:

Jarkko Määttänen, kaupunginjohtaja

p. 040 1044 001 / jarkko.maattanen@lieksa.fi

Kaarisilta, alla vesi. Sillalla pyöräiijöijtä sekä punaisia lippuja.