Lakolla ei vaikutuksia myöskään kimppakyytipalveluun
Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT on ilmoittanut aloittavansa linja-autohenkilökunnan lakon. Mikäli neuvottelut eivät johda sopuun, lakko alkaa keskiviikkona 1.3.2023 kello 03.00 ja päättyy perjantaina 10.3.2023 kello 03.00.
Mahdollinen lakko koskee Itä-Suomessa Pohjois-Savon ELY-keskuksen hankkiman joukkoliikenteen Kuopion Liikenne Oy:n ja Savonlinja Oy:n liikennöimiä vuoroja. Lakon vaikutukset voivat olla merkittäviä etenkin Varkauden seudulla sekä Pohjois-Karjalassa laajasti kuntien välisessä liikenteessä. Lakon aikana suurin osa edellä mainittujen yhteysvälien vuoroista jää ajamatta.
Lieksan ja Joensuun välisestä linja-autoliikenteestä jää lakon aikana ajamatta vuorot, joilla koululaiset kulkevat kouluun klo 8 ja kotiin klo 14 (Rantalan koulu ja yläkoulu, Brahea-kampus).
Lieksassa korvaavat koululaiskuljetukset järjestetään lakon toteutuessa Pohjolan Matkan autoilla. Aikataulut ja pysäkit ovat tällöin samat kuin normaalisti.
Tilanteet lakon suhteen voivat muuttua nopeasti, joten valtakunnallista uutisointia kannattaa seurata kodeissa tiiviisti.
Koulut tiedottavat muutoksista myös Wilman kautta.
Elyn tiedote 27.2.2023: Linja-autohenkilökunnan lakko voi vaikuttaa laajasti joukkoliikenteen liikennöintiin 1.3.2023 alkaen
Lisätietoja Lieksan koulukuljetuksiin ja kimppakyyteihin liittyen:
Juha Ryynänen, hyvinvointikoordinaattori
juha.ryynanen@lieksa.fi / 040 1044 160