Kolin kylän keskustaan tulevan leikkipaikan rakentaminen on edennyt suunnitelman mukaisesti. Leikkipaikka tulee Kolin seurojentalon läheisyyteen.
Kesän aikana urakka-alueelta on poistettu puustoa, muuta kasvillisuutta ja pintamaita, tehty maanrakennustöitä ja valaistuksen kaapelointia, rakennettu rakennekerroksia ja pintarakenteita sekä asennettu leikkivälineitä ja kalusteita.
Seuraavassa vaiheessa asennetaan loput kalusteet, varusteet ja valaistus sekä tehdään leikkipaikan pintakerrokset ja viimeistelytyöt.
Kolilla ei ole aiemmin ollut leikkipaikkaa ja nyt rakennettava leikkipaikka tulee palvelemaan niin alueen asukkaita kuin Kolilla vierailevia ja parantaa alueen virkistys-, liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksia.
Tavoitteena on, että leikkipaikka valmistuu vuoden 2025 aikana. Leikkipaikan rakennuttaa Lieksan kaupunki ja sen urakoitsijana on Mavira Oy.
Kolin leikkipaikan investointihanke on Euroopan unionin osarahoittama ja ELY-keskus on myöntänyt tukea maaseudun toimintaympäristön kehittämiseen. Leikkipaikan kustannusarvio on yhteensä 285.687 euroa, josta EU:n maaseuturahaston osuus 122.845,41 euroa, valtion tuen osuus 104.841,59 euroa ja kaupungin omarahoitusosuus 58.000 euroa.
Lisätietoja:
Lieksan kaupunki
Ritva Patja, kaupunkiympäristöinsinööri
ritva.patja@lieksa.fi / p. 040 1044 704