Navigation Menu

Innehållspresentatör

angle-left Monola-juhlaviikko 2.–5.7.2025 Lieksassa

Monola-juhlaviikko 2.–5.7.2025 Lieksassa

Sibelius-juhlavuotta, baritonimestari, huippuhetkiä lapsiperheille – keskustassa ja kylillä

 

Jean Sibeliuksen syntymästä tulee kuluneeksi 160 vuotta, minkä kunniaksi Monola-juhlaviikolla 2025 kuullaan erityisesti häämatkansa Lieksaan tehneen säveltäjämestarin musiikkia.

Jean ja Aino Sibeliuksen häämatkakohde, Monolan aitta, on auki yleisölle Monola-juhlaviikolla tiistaista lauantaihin 1.–5.7.2025 päivittäin klo 12–16. 

Monola-juhlaviikon konserteissa kuullaan myös Sibeliuksen aikalaisia, säveltäjä Erkki Melartinia, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta, ja Heino Kaskea, joka syntyi 140 vuotta sitten.

 

Juhlaviikon avaajana baritonimestari Aarne Pelkonen

Juhlaviikko käynnistyy komeasti, kun baritoni Aarne Pelkonen tulkitsee avajaiskonsertissa keskiviikkona 2.7.2025 Lieksan kirkossa suomalaisten mestareiden sävellyksiä sellisti Jussi Makkosen ja pianisti Nazig Azezianin kanssa. Aarne Pelkonen voitti Lappeenrannan laulukilpailut vuonna 2013 ja kansainväliset Sibelius-laulukilpailut vuonna 2015. Suomen kysytyimpiin ja monipuolisimpiin konserttilaulajiin lukeutuva Pelkonen vierailee nyt ensimmäistä kertaa Lieksassa. Helsingin Sanomien luonnehdinnan mukaan Aarne Pelkonen on ”hienoimpia baritonilahjakkuuksia, jota Suomessa on kuultu”.

 

Koko perheen näyttämöllisen Soiva metsä -konsertin ensi-ilta

Näyttämötaide, kirjallisuus, kuvataide ja musiikki yhdistyvät kiehtovalla tavalla koko perheen näyttämöllisessä Soiva metsä -konsertissa Lieksan kulttuurikeskuksen Brahe-salissa torstaina 3.7.2025. Näyttelijä Tiina Naumanen, sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian maalaavat konsertissa elävän kuvan Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibeliuksen elämästä ja sävellyksistä. Kuulijat pääsevät taiteilijoiden kanssa aikamatkalle Sibeliuksen maailmaan: lastenlapset kertovat muistoja isoisästään Janne-papasta, Kolin kansallismaisemissa soi Finlandia ja matkalla Eurooppaan kuullaan Souvenir. Soiva metsä -konsertti pohjautuu Katri Kirkkopellon kuvittamaan ja kirjoittamaan kirjaan (Lasten Keskus, 2015), jossa on mukana kahden Sibeliuksen elossa olevan lapsenlapsen muistot isoisästään Sibeliuksesta. Kirjan mukana oleva sellisti Jussi Makkosen ja pianisti Nazig Azezianin Sibelius-levy äänitettiin Sibeliusten kotimuseossa Ainolassa ja se palkittiin platinalevyllä ensimmäisenä suomalaisena kamarimusiikkilevytyksenä vuonna 2017. Soiva metsä -kirja ja levy jaettiin jokaiseen Suomen alakouluun opetusministeriön tuella. Niiden julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta.  Soiva metsä -konsertista nähdään ja kuullaan ensimmäistä kertaa näyttämöllinen kokonaisuus, jonka käsikirjoituksen on tehnyt Juho Golnick. Konsertin lavasteet, puvustuksen ja valosuunnittelun on toteuttanut Tiina Hauta-aho Lahden kaupunginteatterista.

 

Kamarimusiikkia Kolilla

Myös tänä vuonna Monola-juhlaviikko vie konserttitarjontaa Lieksan keskustan ulkopuolelle. Juhlaviikon kamarimusiikkikonsertissa Kolin Seurojentalolla perjantaina 4.7.2025 kuullaan Jean Sibeliuksen mestariteos, Jousikvartetto d-molli Op. 56 ’Voces Intimae’, Taiga-kvartetin tulkitsemana. Sibelius vieraili teoksen sävellysvuonna 1909 Kolilla kirjoittaen päiväkirjaansa: "Kolilla! Yksi elämäni suurimmista kokemuksista. Suunnitelmia. 'La Montagne'!" Konsertissa kuullaan myös osia Antonin Dvořákin säveltämästä Pianokvintetosta nro 2, Op. 81 Taiga-kvartetin ja pianisti Nazig Azezianin esittäminä.

Kolin konsertissa Taiga-kvartetin riveissä esiintyvät viulisteina Huba Hollókői ja Sakari Tervo, alttoviulistina Mariko Matsumuto ja sellistinä Jussi Makkonen. Joensuussa asuva Huba Hollókői tunnetaan paitsi unkarilaisena eturivin viulistina myös kapellimestarina. Viulisti Sakari Tervo toimii Joensuun konservatorion viulunsoiton lehtorina. Japanilainen Mariko Matsumuto on toiminut useiden vuosien ajan Joensuun kaupunginorkesterin konserttimestarina ja esiintyy myös alttoviulistina. Matsumuto on palkittu lukuisilla kilpailupalkinnoilla ja tunnustuksilla vuosina 1997–2009. Ensimmäisen palkinnon hän saavutti Unkarin uuden musiikin kilpailussa 2009. Makkonen ja Azezian ovat tavoittaneet konserteillaan, musiikkivideoillaan, kirjoillaan ja levyillään viime vuosina satoja tuhansia kuulijoita eri puolilla maailmaa.

 

Konsertit Monolan aitan pihapiirissä

Yleisö pääsee nauttimaan musiikista myös aidossa Jean ja Aino Sibeliuksen häämatkaympäristössä Monolan aitalla, jossa järjestetään konsertteja torstaista lauantaihin. Torstaina 3.7. ja perjantaina 4.7.2025 aitalla konsertoi Liperistä kotoisin oleva sellisti Sviatoslav Lavrenchuk, joka esittää sellomusiikin klassikoita sekä muun muassa Aulis Sallisen musiikkia. Sallisen syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 90 vuotta. Lavrenchuk opiskeli Joensuun konservatoriossa Jussi Makkosen johdolla valmistuen ammattimuusikoksi vuonna 2023. Lavrenchuk opiskelee nykyisin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa pääaineenaan sello.

Juhlaviikon päätöskonsertissa lauantaina 5.7.2025 Monolan aitan hirret luovat tunnelmalliset puitteet konsertille, jossa Jussi Makkosen kanssa esiintyy kolme lahjakasta sellistiä, Sviatoslav Lavrenchuk ja Joensuun konservatoriossa Makkosen johdolla opiskelevat Aarni Koistinen ja Aarni Sippola. Aarni Koistinen (15 vuotta) debytoi Joensuun kaupunginorkesterin solistina toukokuussa 2025.

 

Häätapahtuma Monolan aitalla

Juhlaviikolla järjestetään Monolan aitalla myös Hääyö -tilaisuus lauantaina 5.7.2025 klo 16 alkaen yhteistyössä Lieksan seurakunnan kanssa. Häätapahtumaan ilmoittautuvat parit saavat mahdollisuuden vihkiytyä Sibeliusten häämatkakohteessa. Lieksan seurakunnan papisto suorittaa vihkimisen ja häätapahtuman musiikista vastaavat sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian. Häätapahtuman aikana Surpeenvaaran kyläyhdistys järjestää kahvituksen Monolanniemen laavulla.

 

Monola-juhlaviikon ohjelma ja lipput festivaalin verkkosivuilta. (www.monola.fi/monola-juhlaviikko)

Kuvassa muusikot Nazig Azezian, Tiina Naumanen ja Jussi Makkonen.