Lieksan kaupungin nuorisotoimi järjestää maakuntapäivänä 29.8. koko perheen konsertin Hyvinvointikeskus Liehussa,
Kainuuntie 7. Konsertti alkaa klo 14.00 ja sen kesto on n. 45 min. Konserttia suositellaan vauvasta vaariin.
Suomen monipuolisin lastenmusiikkiorkesteri Loiskis on jo 20 vuoden ajan loihtinut valloittavan tunnelman konserteissaan
niin lapsille kuin aikuisille. Konserttien äänimaailma on runsas, koska jokainen muusikko soittaa useaa soitinta ja kaikki laulavat.
Kappaleita on myös monilla eri musiikkityyleillä. Siitä keittyy herkullinen Loiskis-soppa ja - soundi, musiikillinen ilottelu. Yleisö
pääsee aina osallistumaan - laulamaan, leikkimään ja hupsuttelemaan. Loiskis innostaa ja yllättää varmasti - joskus jopa itsensä.
Orkesteri matkaa Jyväskylästä ympäri Suomen keikkailemaan. Loiskis on julkaisut useita levyjä. Loiskis esiintyy eri
kokoonpanoissa. Lieksaan matkaavassa triossa esiintyvät Marianne Oivo, Pekka Nättinen ja Pekka Törmänen.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy. On huomioitava, ettei Liehun saliin saa tulla ulkokengissä.
Tule vain terveenä!