Lieksan kaupungille valmistellaan uutta strategiaa vuosille 2026–2030. Kuntalaisille kohdennettu avoin kysely elokuun 2025 lopussa sai yhteensä 151 vastausta.
Suurin vastanneiden ikäluokka oli 50–69-vuotiaat, jossa vastausprosentti oli 52,3 %. Seuraavaksi innokkaimmin kyselyyn vastasivat 30–49-vuotiaat, jossa vastausprosentti oli 26,2 %. Vastanneita oli kaikista ikäluokista, joita oli välillä 5 - yli 70-vuotiaat.
Tärkeimmiksi kehittämisteemoiksi vastanneiden kesken valikoituivat toimiva infra, yritysten kasvun tukeminen sekä lapsiperheiden palvelut.
Kuntalaiset kokivat Lieksan vahvuuksiksi erityisesti luonnon, ystävälliset ihmiset, turvallisuuden, harrastusmahdollisuudet, yritysten kasvun mahdollisuudet ja matkailun potentiaalin sekä sen, että Lieksassa palvelut löytyvät läheltä. Haasteina koettiin erityisesti väestön rakenne, työpaikkojen puute, sijainti ja sitä kautta saavutettavuus ja liikenneyhteydet.
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden kärkeen nousivat laadukkaat kirjastopalvelut, liikuntapalvelut sekä kansalaisopiston tarjonta. Talvisaikaan toivottiin ”vaskimaista pöhinää”.
Kaupungin ympäristöpalvelujen selväksi ykköseksi nousi viheralueet ja ympäristön siisteys. Sen jälkeen vastaajat kokivat vahvuuksiksi vesihuollon ja viemäröinnin sekä kevyen liikenteen väylät ja ulkoilureitit. Kehittämiskohteina mainittiin useissa yhteyksissä teiden kunnot. Satamaan ja keskustaan toivottiin elementtejä, jotka lisäävät viihtyisyyttä.
Kaupunkimarkkinoinnin koettiin piristyneen, ja myös maahanmuuttopalvelut saivat kiitosta.
Osa kaupungille esitetyistä palvelutoiveista olivat selkeästi yrityksille soveltuvia palvelutuotteita ja on tärkeää, että keskustelua muun muassa niistä jatketaan yrittäjien ja kaupungin eri toimijoiden välillä. Kaiken kaikkiaan vapaasti vastattavista vastauskentistä saatiin hyviä ideoita jatkokehittelyyn ja kiitos niistä kuuluu kyselyyn vastanneille kuntalaisille.
Lieksan kaupungin johtoryhmä käsitteli kyselyn tuloksia kokouksessaan 9.9.2025, ja huomioi ne jatkotyöskentelyssä. Strategiatyö jatkuu siten, että uusi strategia on Lieksan kaupunginvaltuuston hyväksyttävänä ennen vuodenvaihdetta.
Lieksan kaupunki kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita!
Lisätietoja:
Pirre Seppänen, kaupunginjohtaja
p. 040 1044 001 / pirre.seppanen@lieksa.fi
Anne Karppinen, elinvoimajohtaja
p. 040 1044 009 / anne.karppinen@lieksa.fi