Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Pohjois-Karjalan ravintolat kiinni maanantaista 29.3.2021 alkaen

Pohjois-Karjalan ravintolat kiinni maanantaista 29.3.2021 alkaen

Sanomalehti Karjalainen 29.3.2021:

 

Hallitus määräsi sunnuntai-iltana asetuksellaan ravintolat Pohjois-Karjalassa suljettaviksi maanantaista 29. maaliskuuta alkaen. Rajoitukset ovat voimassa huhtikuun 18. päivään asti.

Hallituksen sunnuntaina antaman asetuksen mukaan ravintoloiden sulkemiset koskevat koko maata lukuun ottamatta Ahvenanmaata, Etelä-Pohjanmaata, Kainuuta ja Keski-Pohjanmaata. Lapissa rajoitukset koskevat vain Kittilän kuntaa.

Yhteensä viiden maakunnan kohdalla tapahtui muutoksia. Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala siirtyvät ravintoloiden sulkemisen piiriin. Ahvenanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja suurin osa Lapista jäävät pois sulkemisrajoitusten piiristä.

 

Ravitsemisliikkeiden sulkemisella asiakkailta pyritään estämään covid-19-epidemian leviäminen ja turvaamaan sairaanhoitokapasiteetin riittävyys, valtioneuvosto kirjoittaa päätöksessään.

Eduskunta päätti aiemmin sunnuntaina jatkaa ravintoloiden sulkutoimia pahimmilla korona-alueilla kolmella viikolla 18. huhtikuuta saakka.

Koska sulkutoimien vaikutukset ravitsemisliikkeiden toimintaan ja taloudelliseen tilanteeseen ovat merkittäviä, hallitus kompensoi vaikutuksia kustannustukilainsäädännöllään. Hallitus arvioi, että nyt alkavalta kolmen viikon sulkuajalta maksetaan kompensaatioita 70 miljoonaa euroa.

Suljettavia ravitsemisyrityksiä ovat muun muassa kahvilat, ravintolat, baarit ja yökerhot, jotka ovat avoinna yleisölle. Sulku koskee myös ravintoloiden terasseja. Noutoannosten mukaan myyminen on kuitenkin sallittua myös sulun aikana.

Sulkutoimet eivät koske ravintoloita, jotka eivät ole avoinna yleisölle. Sulku ei siis koske esimerkiksi vanhainkotien ruokaloita tai henkilöstöravintoloita, jotka eivät ole auki muille asiakkaille.

Ravintolarajoitusten tulo Pohjois-Karjalaan oli epävarmaa sunnuntai-iltaan saakka. Nykyinen kolmen viikon ravintolasulku päättyy sunnuntaina, eikä se ole koskenut Pohjois-Karjalaa, koska maakunta oli sulun aikaan koronaepidemian perustasolla.

Torstaina Siun soten alueellinen tilannekuvatyöryhmä kuitenkin katsoi, että Pohjois-Karjala on siirtynyt kokonaisuudessaan epidemian kiihtymisvaiheeseen.

Pohjois-Karjalassa on THL:n mukaan todettu 26,9 koronavirustapausta sataatuhatta asukasta kohti edellisen kahden viikon aikana. Koko Suomessa vastaava ilmaantuvuusluku on 164,1.

Pohjois-Karjalaa vähemmän koronatartuntoja on viime aikoina ollut vain Keski-Pohjanmaalla (ilmaantuvuusluku 13,0), Kainuussa (19,5), Etelä-Pohjanmaalla (20,3) ja Pohjois-Pohjanmaalla (24,5).