Kohonneiden energiakustannusten vuoksi katuvalojen palamisaikaa vähennetään Lieksassa. 1.12.2022 lähtien katuvalot pimennetään klo 23-05 välisenä aikana, lukuun ottamatta kaupungin keskusta-aluetta.
Energian kulutuksessa katuvalaistuksella on merkittävä rooli. Syksyn aikana on selvitetty eri vaihtoehtoja valaistuksen pimentämisen osalta, kuten esimerkiksi joka toisen tai joka kolmannen katuvalon pimentämistä koko kaupungin alueelta.
- Nykyinen katuvalaistuksen ohjausjärjestelmä mahdollistaa suoraan valaistuksen ohjauksen alueittain, mutta valokohtaista ohjausta ei. Tältä pohjalta kuntatekniikkaliikelaitos on päättänyt katkaista ydinkeskustan ulkopuolisen alueen katuvalaistuksen yöajaksi. Valaistun alueen määrityksessä on otettu huomioon keskeisimmät palvelut sekä suuremmat liikennemäärät, kertoo kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja.
Energiansäästösyistä myös vesitornin valaisu joulun alla jätetään tänä vuonna tekemättä.
Oheisesta kartasta on nähtävissä punaisella rajattuna keskustan alue, jota katuvalojen pimentäminen ei koske.
Lisätietoja:
Ritva Patja, kuntatekniikan päällikkö
ritva.patja@lieksa.fi / 040 1044 704