Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lukiolaisten etäopetus jatkuu kevätlukukauden loppuun saakka

Lukiolaisten etäopetus jatkuu kevätlukukauden loppuun saakka

Lieksan nuorisovaltuuston ja lukion oppilaskunnan aloitteesta myös lukiolaisille ruokalahjakortti Lieksan kaupungilta.

 

Lieksan lukion opiskelijoiden kevätlukukausi jatkuu etäopetuksena kevätlukukauden loppuun saakka. Lukuvuosi päättyy opetussuunnitelman mukaisesti 30.5.2020. Poikkeuksellisesti lukuvuoden päätteeksi ei järjestä ylioppilasjuhlaa, vaan todistukset jaetaan postin kautta. Kevään ylioppilaiden lakkiaisjuhla suunnitellaan pidettäväksi lauantaina 29.8. perinteisin juhlallisuuksin. Hyvinvointilautakunta vahvistaa juhlan ajankohdan kokouksessaan 19.5.2020.

Lukiolaiset saavat ruokalahjakortit kompensoimaan loppukevään kouluruokailuja, kuten aiemmin keväällä etäopetuksessa olleet perusopetuksen koululaiset saivat. Ruokalahjakortti on tarkoitettu päivittäistä kouluateriaa korvaavien elintarvikkeiden hankintaan, eikä lahjakortilla voi ostaa esimerkiksi tupakkatuotteita, alkoholia, virvoitusjuomia eikä hygienia- ja siivoustarvikkeita.

Ruokalahjakorteista aloitteen Lieksan kaupungin hyvinvointilautakunnalle tekivät yhdessä Lieksan nuorisovaltuusto ja Lieksan lukion oppilaskunta.

Lahjakortit jaetaan torstaina 14.5.2020 ja ne ovat voimassa 29.5. saakka. Lahjakortit ovat arvoltaan 21 euroa, ja ne voi käyttää paikallisissa S- ja K-Marketeissa.

 

Lisätietoja:

 

Reetta-Leena Hiltunen, rehtori

Keskuskoulun yläkoulu ja Lieksan lukio

+358 40 1044 210

reetta-leena.hiltunen@lieksa.fi