Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Liikenneministeri Harakka vihki Lieksan Vuonislahden uudistetun tien käyttöön

Liikenneministeri Harakka vihki Lieksan Vuonislahden uudistetun tien käyttöön

Neuvottelussa nostettiin esiin infran tulevia kärkihankkeita

 

Liikenneministeri Timo Harakka vihki Lieksan Vuonislahden peruskorjatun tien käyttöön lauantaina 24.9.2022. Tilaisuus järjestettiin Wanhan Koulun Puodin kohdalla runsaslukuisen yleisön kera.

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen kiittää kaupungin puolesta kaikkia, ketkä ovat vaikuttaneet tien investoinnin toteutumiseen. -Töitä perusparannuksen saamiseksi tehtiin laajalla rintamalla vuosikausien ajan, ja erityiskiitos lopputuloksesta kuuluu erityisesti Savo-Karjalan kansanedustajille. -Vuonislahdentien kunnostaminen on erittäin merkityksellinen Vuonislahden kyläläisille, mutta sillä on laajakantoiset vaikutukset myös esimerkiksi matkailutoimialan kehittymiselle Lieksassa, kaupunginjohtaja sanoo.

Liikenneministerin vierailun yhteydessä järjestettiin työlounas kaupungin ajankohtaisista, liikenneinfraan liittyvistä asioista. -Neuvottelussa nostimme esille saavutettavuuden ja logistiikan kärkiteemoja, joista oli keskustelemassa myös alueemme yritysten edustajia, taustoittaa Lieksan kaupunginjohtaja Määttänen.

Liikenneministerille perusteltiin Joensuu-Kontiomäki-radan sähköistyksen ja perusparannuksen tarvetta niin elinkeinoelämän kuljetusten kuin matkailunkin kannalta. Määttänen tarkentaa, että Joensuu-Kontiomäki-radan osalta on jo julkistettu selvitysraportti, jossa investointitarpeet ja toimenpiteiden järjestys on listattu. Pohjoisen rautatieyhteyden kehittäminen on tärkeää myös itäisen ja pohjoisen Suomen huoltovarmuuden varmistamiseksi ja kuljetusyhteyksien avaamiseksi Barentsin alueen satamiin. -Kokonaisuuteen liittyy myös Lieksan alueen teollisuussivuraiteiden kehitystarpeet tulevaisuudessa.

Työneuvottelussa mukana olleet yritykset näkevät raideinfran kehittymisen kriittisenä yritystoiminnan kannalta. Binderholz Nordic Oy:n hallintojohtaja Joonas Vitri korostaa, että keskeistä vientiteollisuudelle on infrahankkeiden avulla pyrkiä pienentämään vientiteollisuuden sijainnista johtuvia, jatkuvasti kohoavia logistiikkakustannuksia. -Saimaan kanavan sulkeutuminen on rajannut Suomessa olevaa kapasiteettia, mikä on aiheuttanut kustannusten nousua, Vitri tähdentää. Myös Green Fuel Nordic Oy:n toimitusjohtaja Antti Wilkman näkee alueellisen raideinfran kehittämisen tärkeänä asiana. -Infran kehittäminen tukee kansallisia sekä alueellisia CO2 päästövähenemistavoitteita ja tukee kestävyysjärjestelmän alaisesti tuotettujen tuotteiden valmistamista hajautetusti Suomessa.

Toinen esiin nostettu kokonaisuus koski Vuonislahden ja Kolin välistä lauttayhteyttä. -Teemme parhaillaan kaupunkikonsernissa tarkempaa selvitystä lauttayhteyden edellytyksistä ja toimintamalleista, kaupunginjohtaja toteaa. -Lauttayhteys Kolilta Vuonislahteen auttaisi matkailun kehittymistä molemmin puolin Pielistä. Lautan avulla pääsisimme vahvistamaan entisestään juna-laiva-yhteyttä Kolille sekä Vuonislahden kehittymistä matkailukohteena. Julkisen liikenteen kehittyminen mahdollistaisi Kolin matkailuvisio 2050 tavoitteen toteutumisen, jossa on mm. linjattu, että Kolin alue on Suomen kärkikohde vastuullisessa, kestävässä ja ympärivuotisessa matkailussa.

Kolmantena teemana neuvottelussa kaupunki otti esiin Kolin matkailualueen infran kehittymisen pullonkaulat, joita pitäisi päästä ratkomaan. -Kevyen liikenteen väylät Ylä-Kolille ja satamaan on turvallisuussyistäkin pystyttävä ratkaisemaan nopeasti, Määttänen summaa.

 

Lisätietoja:

Jarkko Määttänen, kaupunginjohtaja

p. 040 1044 001 / jarkko.maattanen@lieksa.fi