Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksassa koulut jatkavat lähiopetuksessa hiihtoloman jälkeen

Lieksassa koulut jatkavat lähiopetuksessa hiihtoloman jälkeen

Lieksan kouluissa jatketaan hiihtolomaviikon (vko10) jälkeen normaalisti lähiopetuksessa kaikilla kouluasteilla. Koronavirustilanne kaupungissa on pysynyt perustasolla, joten tarvetta etäopetukseen siirtymiselle ei ole.

-Lähiopetuksessa jatkaminen on pitkälti sen ansiota, että lieksalaiset ovat noudattaneet koronaohjeita tunnollisesti, eikä virus ole päässyt leviämään hallitsemattomasti joukossamme. Lisäksi kouluissa ja oppilaitoksissa on tehty hyvää työtä hygienia- ja suojautumisohjeiden noudattamisessa, tilannetta taustoittaa Lieksan kaupungin hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen.

-Olemme olleet siinä mielessä onnellisessa asemassa, että kuluvan lukuvuoden aikana ainoastaan abiturientit olivat lyhyen jakson etäopetuksessa varotoimenpiteenä ennen syksyn ylioppilaskirjoituksia. Vaikka Lieksassakin on ollut koronavirustartuntoja, on rajoitustoimenpiteillä ja virukselta suojautumisella saatu tartuntaryppäät rajattua ja aikanaan myös pysäytettyä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että suojautumisella on merkitystä ja lieksalaisten asenne ohjeiden noudattamiseen on ollut todella hyvä, Sihvonen jatkaa.

Vaikka tilanne tällä hetkellä on hyvä tartuntojen vähäisten määrän suhteen, ei sitä voida pitää itsestäänselvyytenä. Myös Lieksan kouluissa on varauduttu tilanteen mahdolliseen muuttumiseen ja valmius etäopetukseen siirtymiseen on olemassa. -Valmiina pitää olla, mutta samalla toivotaan, että tilanne saadaan edelleen pidettyä nykyisellä tasolla, hyvinvointijohtaja Sihvonen toteaa.

 

Lisätietoja:

Arto Sihvonen, hyvinvointijohtaja

p. 040 1044 101