Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan uusi puukoulu valmis

Lieksan uusi puukoulu valmis

660 opiskelijaa aloittaa kevätlukukauden Brahea-kampuksella loppiaisen jälkeen

 

Lieksassa yläkoululaiset, lukiolaiset sekä Riveria Lieksan ​koulutusyksikössä ammattiin opiskelevat opiskelijat pääsevät aloittamaan kevätlukukauden 2021 uudella Brahea-kampuksella. CLT-elementeistä (Cross Laminated Timber) rakennettu puukoulu valmistui suunnitelman mukaisesti vuodenvaihteessa, ja uudelle kampukselle siirtyy yhteensä 660 opiskelijaa ja noin 60 työntekijää.

 

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen on tyytyväinen koulukampuksen valmistumiseen. -Koulukampuksen rakentaminen on kaupungilta merkittävä panostus tulevaisuuteen, ja luo uskoa siihen, että Lieksassa pystytään tarjoamaan koulutuspolkuja lieksalaisille ja muualtakin tuleville nuorille suoraan ammattiin jatkossakin. Kaupungin toimesta on edellisen kerran rakennettu uusi koulu yli 50 vuotta sitten, kun entinen Rauhalan yläaste valmistui 1960-luvulla. -Kyseessä on toiminnallinen pilotti yhdessä Riverian kanssa, mikä antaa mahdollisuuden esimerkiksi yhteisten koulutuspolkujen rakentamiseen aiempaa tehokkaammin, Määttänen sanoo.

 

Kaupunginjohtaja Määttänen pitää investoinnissa merkittävänä myös sitä, että puurakentamisessa on ollut mukana Lieksassakin toimiva Binderholz-konserni. -Konsernille CLT-puukoulu on ollut ensimmäinen julkisen rakentamisen pilottikohde Suomessa.

 

Binderholz Nordic Oy:n Head of Office Joonas Vitri taustoittaa, että CLT-materiaalin suurimpia hyötyjä ovat rakentamisen nopeus, rakennuksen sisäilman laatu sekä kustannustehokkuus. -Suomessa CLT-rakentaminen on ollut vielä kohtalaisen vähäistä, ja valikoituminen pääurakoitsijan kilpailuttamana CLT-toimittajaksi oli yhtiöllemme merkittävä asia. - Toivomme, että Lieksan koulukampus toimisi meille lähtölaukauksena uusille rakennuskohteille Suomessa, ja nostaisi CLT-rakentamisen osuutta aiempaa korkeammaksi puurakentamisessa ylipäätään.

 

Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen on ollut tiiminsä kanssa tiiviisti mukana koulukampuksen suunnittelussa ja toiminnallisuuden kehittämisessä. -Kampuksen yläkouluopetuksen ja toisen asteen koulutuksen toiminta samassa yksikössä tukee oppivelvollisuuden laajentamiseen liittyvien toimenpiteiden ja vastuiden toteuttamista.

 

Kaupungin hyvinvointijohtaja kuvailee uusia tiloja toimiviksi ja nykyaikaisiksi. -Kampuksen tilasuunnittelussa on huomioitu tilojen monipuolinen käyttö, niiden muokattavuus erikokoisten ryhmien tarpeisiin sekä esteetön liikkuminen.

 

Riverian Lieksan koulutusyksikön päällikkö Juha Liiten odottaa innolla uusiin tiloihin siirtymistä. -Riveria, Lieksan kaupunki ja Lieksan Kiinteistöt ovat tehneet koulukampus-hankkeessa erinomaista ja ennakkoluulotonta yhteistyötä tasavertaisina kumppaneina. Kampuksen suunnittelutyöryhmä, oppilaat, opiskelijat ja henkilöstöt ovat osallistuneet aktiivisesti hankkeeseen, ja keskiössä suunnittelussa ovat olleet nimenomaan käyttäjät. -Yhteisessä hankkeessa on katsottu tuleviin vuosikymmeniin kestävästi, nykyisten ja tulevien nuorien sekä Lieksan elinvoiman näkökulmasta, Liiten summaa. -Näen, että koulukampus-hankkeessa ei ole kyse vain inspiroivasta rakennuksesta tai nykyhetkestä, vaan tulevaisuuden ratkaisevista tekijöistä, joita koko alue tarvitsee.

 

Brahea-kampuksen keskipisteenä toimii puukoulun korkea pääaula, johon mahtuu kerralla yli 500 henkilöä. -Aulassa olevan esiintymislavan tapahtumia voi seurata kahdesta kerroksesta, hyvinvointijohtaja Sihvonen sanoo. Tila ja sen korkeatasoinen av-tekniikka mahdollistavat monenlaisten tapahtumien järjestämisen. -Kampuksen eri tilat tuovat erinomaisen lisän keskusta-alueen tilatarjontaan, ja tavoitteena on hyödyntää kampusta kouluaikojen ulkopuolella aktiivisesti eri tilaisuuksiin.

 

Kampuksen rakentamisen yhteydessä myös piha-alue on uudistunut. Aktiiviseen liikkumiseen kannustavalle pihalle on tehty katettuja oleskeluryhmiä, koripallon heittopaikka sekä monitoimikenttä, jossa voi pelata sählyä, jalka-, kori- ja lentopalloa. Lähiliikuntapaikan sijainti täydentää viereisen urheilupuiston ja Liehun liikuntapalveluita. Pihan toteutus on tehty nuorten esittämien toiveiden ja ideoiden pohjalta.

 

Lieksan Brahea-kampus koostuu puurakenteisesta uudisrakennuksesta ja peruskorjatusta entisestä Kuhmonkadun koulun rakennuksesta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 5 800 m2. ​Brahea-koulukampukseen kuuluvat myös Riverian 2016 valmistunut tekniikkatalo (n. 700 m2) sekä 2009 peruskorjattu Kuhmonkatu 32 päärakennus, josta n. 900 m2 jää käyttöön (mm. cateringalan tilat). Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria vuokraa ammatilliseen koulutukseen tarvittavaa tilaa uudisrakennuksesta. Uuteen rakennukseen tulee myös Lieksan kaupungin arkisto. Lieksan kaupungin ruokahuoltopalveluiden tuotantokeittiö siirtyy Brahea-kampuksen toiminnan alkamisen yhteydessä Riverian omistamiin tiloihin. Kampuksen opiskelijat ja henkilökunta ruokailevat tuotantokeittiön yhteydessä olevassa opiskelijaravintola Braheassa.

 

Kampushankkeen kustannusarvio on 9 miljoonaa euroa, jonka lisäksi on tehty kaupungin toimesta 225.000 € irtokalusteinvestointi uusiin tiloihin. Lisäksi Riveria on investoinut tuotantokeittiötiloihin ja irtokalusteisiin yhteensä 220.000 €.

 

Koulukampuksen rakennuttaja on Lieksan kaupungin tytäryhtiö Lieksan Kiinteistöt Oy. Pääurakoitsijana toimi Kesälahden Rakennus Oy. Sähköurakoinnista vastasi Karelian Sähkö Oy, LVI-urakoinnista Are Oy ja automaatioista KAP-TEK Oy. Koulukampuksen on suunnitellut arkkitehti Kari Kämäräinen arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy:stä. Koulukampuksen suunnitteluun on osallistunut myös suunnitteluryhmä, jossa on ollut mukana kampuksen käyttäjäryhmien edustajia.

 

Koronapandemiasta johtuen koulun viralliset avajaiset järjestetään myöhempänä ajankohtana.

 

 

Lisätietoja:

Jarkko Määttänen, Lieksan kaupunginjohtaja

p. 040 1044 001

 

Arto Sihvonen, Lieksan kaupungin hyvinvointijohtaja

p. 040 1044 101

 

Juha Liiten, Riveria Lieksan koulutusyksikön päällikkö

p. 050 551 4281