Työmaan liikennejärjestelyt muuttuvat tiistaina 27.6.2023 alkaen asfalttitöiden vuoksi Mönninkadulla, Asemakadulla ja Koulukadulla. Työn kesto on n.1 viikko.
Asfaltointityöt aloitetaan Koulukadulta ja Mönninkadulla Koulukadun puoleisesta päästä. Työskentelyyn varattava alue merkataan aidoilla ja opasteilla, joita siirretään työn etenemisen mukaan. Työ etenee siten, että Koulukatu päällystetään ensin, sen jälkeen Asemakatu ja Mönninkadun loppuosuudet.
- Koulu- ja Asemakatu joudutaan sulkemaan päällystyksen ajaksi kokonaan.
- Mönninkatua päällystettäessä pyritään liikenne säilyttämään toisella kaistalla.
Asfaltointi ei vaikuta liikenteeseen muualla, kuin työstettävällä alueella. Jalkakäytävät päällystetään viimeisenä. Päällystettävä väyläosuus joudutaan sulkemaan työn ajaksi.
Työn ajaksi järjestetään tarpeellinen liikenteen ohjaus opasteilla, sulkuaidoilla ja liikenteenohjaajilla.
Tiemerkintä aloitetaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla.
Alueella liikkuvia pyydetään kiinnittämään huomiota muuttuviin liikennejärjestelyihin, noudattamaan nopeusrajoituksia ja liikenteenohjaajien ohjeita sekä varomaan alueella liikkuvia koneita ja työmaaliikennettä. Katusaneeraus aiheuttaa myös melua lähiympäristöön.
Lisätietoja:
Antti Räsänen, Ramboll Oy
p. 0 40 170 2925 / antti.rasanen@ramboll.fi
Heikki Sinkkonen, Savon Kuljetus Oy
p. 0400 170 003 / heikki.sinkkonen@savonkuljetus.fi