Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan matkailullinen vetovoima jatkaa vahvaa kulkuaan Kolin vetämänä

Lieksan matkailullinen vetovoima jatkaa vahvaa kulkuaan Kolin vetämänä

Vuoden 2021 matkailualueeksi valitun Kolin vetovoima näkyy edelleen, ja Koli toimii veturina koko Pohjois-Karjalan maakunnan matkailulle. Koli erottuu joukosta verrattuna myös koko Itä-Suomen vetovoimaisuuteen. Tulokset käyvät ilmi Tutkimus- ja analysointikeskus TAK Oy:n Kotimaan matkailu -tutkimuksesta, jolla seurataan suomalaisten matkailua kotimaassa. Tutkimus on ympärivuotinen, ja se raportoidaan huhti- ja lokakuussa. Kuluvan vuoden huhti-syyskuussa tutkimukseen otoskoko oli 6000 vastaajaa.

Alueiden vetovoimaa mitataan kysymällä kolmea kiinnostavinta matkakohdetta Suomessa. Vetomaisuutta tarkastellaan koko maan tasolla ja suhteessa vastaavan kokoisiin alueisiin. Lisäksi tarkastellaan alueella vierailleiden näkemyksiä vetovoimaisimmista matkakohteista sekä asemoidaan alue sitä vetovoimaisena pitävien muiden preferenssien osalta.

Kyselyn tuloksissa keskikokoisten paikkakuntien vertailussa Lieksa on vetovoimaisuudeltaan tilaston kärjessä. Lähelle ylsivät vain Kuusamo ja muutaman pykälän päässä oleva Savonlinna. Vertailuryhmässä mukana on 25 suomalaista kuntaa, joiden asukasmäärä on 10.000 - 50.000.

Lieksan nouseminen tulosten kärkeen johtuu erityisesti Kolin vetovoimasta. -Kolin brändi on vahvistunut viime vuosina entisestään, eli suurin osa tuloksista selittyy Kolin tunnettuuden lisääntymisellä, Lieksan Kehitys Oy LieKen toimitusjohtaja Heikki Rusanen. Tutkimuksessa nousi esiin myös Ruunaan retkeilyalue.

Toimitusjohtaja Rusanen iloitsee hienoista tuloksista. -Menestys ei tule ilmaiseksi vaan vaatii töitä. Ja kun matkailuun, sen edellytyksiin, puitteisiin ja markkinointiin on panostettu viime vuosina ja se näkyy nyt tuloksissa, hän sanoo. -Lieksan kaupunkikonsernin näkökannasta tulokset vahvistavat sitä, että teemme alueen kärkimatkailubrändien kehittämiseksi oikeita asioita, Rusanen summaa.

Kaikkien tutkimuksessa mukana olevien kuntien vetovoimaindeksejä vertaillessa Lieksa sijoittui sijalle 6. -Tätä tulosta voi pitää todella hienona, sillä Lieksan edelle sijoittuivat vain Helsinki, Lappi, Tampere, Turku ja Inari. Vertailussa Lieksan taakse jäi myös monia kuntia, joiden alueilla on isoja matkailukeskuksia, projektipäällikkö Mari Mustonen Pielisen matkailualueen kehittämishankkeesta huomioi. Kyselyyn vastanneiden ensisijaisia matkakohteita vertaillessa Lieksa oli viidenneksi kiinnostavin ykkösmatkakohde Lapin ja Suomen suurimpien kaupunkien jälkeen. -Pohjois-Karjalalla on vielä kirittävää maakuntana, mutta suuralueista Itä-Suomi ja vesistöistä Pielinen on saanut hyvin mainintoja, projektipäällikkö Mustonen summaa. Lieksassa käyneet pitävät Lappia vetovoimaisimpana kohteena Lieksan lisäksi.

Kotimaan matkailututkimus on hankittu Pielisen matkailualueen kehittämishankkeeseen työkaluksi, jonka avulla toiminnan tuloksia ja vaikuttavuutta voidaan mitata.

 

Lisätietoja:

Heikki Rusanen, toimitusjohtaja, Lieksan Kehitys Oy LieKe

heikki.rusanen@lieksankehitys.fi / 040 480 4287

 

Mari Mustonen, projektipäällikkö, Pielisen matkailualueen kehittämishanke

mari.mustonen@lieksankehitys.fi / 044 977 5056

 

 

 "Logot Lieksan Kehitys Oy LieKe, VIpuvoimaa EU:lta 2014-2020, Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto"  

Matkailututkimus, vetovoimaisuus keskikokoisten kuntien välillä. Kuvattu eri kokoisilla kirjaimilla kirjoitetuilla kuntien nimillä. Kuva: Tutkimus- ja analysointikeskus TAK Oy:n Kotimaan matkailu -tutkimus.